Ihana Koiramäenkierros

TS/Riitta Salmi<br />"Turun linnastakin tuli esille taas monta uutta asiaa ja lapset ja aikuiset nauttivat näkemästään ja kokemastaan", kirjoittaja kiittelee Koiramäenkierrosta. - Kuva on vuodelta 1998.
TS/Riitta Salmi
"Turun linnastakin tuli esille taas monta uutta asiaa ja lapset ja aikuiset nauttivat näkemästään ja kokemastaan", kirjoittaja kiittelee Koiramäenkierrosta. - Kuva on vuodelta 1998.

Olin lasteni (5 ja 7 v.) kanssa mukana opastetulla Koiramäenkierroksella ja oli suuri ilo todeta, että tähän pakettiin on todella panostettu ja asianomaiset oppaat osaavat asiansa, mikä johtuu kaiketi myös yhdentoista vuoden aikana kertyneestä "Koiramäki-kokemuksesta".

Retkemme vetäjänä toimi August Bokförare (miesopas) ja jo ensi minuuteista hän tempasi opastettavat mukaansa ja sai niin pienet kuin isotkin Killet ja Elsat kuuntelemaan ja seuraamaan. Vaikka kyseessä on varsinaisesti lapsille suunnattu kierros, niin aikuisiakaan ei ole retken tarinoista unohdettu. August oli todella taitava ryhmän käsittelijä ja hän jakoi ryhmälleen sopivasti huumorilla höystettyä tietoa, jota muuten tuntui olevan paljon. Turun linnastakin tuli esille taas monta uutta asiaa ja lapset ja aikuiset nauttivat näkemästään ja kokemastaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni Kille ja Elsa (niin isot kuin pienetkin) saa tänä kesänä ja tulevina kesinä mahdollisuuden osallistua Koiramäenkierrokselle ja toivottavasti samat oppaat kehittävät lisää lapsille suunnattuja retkiä mukavine tarinoineen.

Hyvää loppukesää niin Koiramäkeen kuin muihinkin Varsinais-Suomen matkailukohteisiin!
Älä lähde kauas, sillä
lähelläkin on paljon
nähtävää ja koettavaa