Pompottelua ja ajanhukkaa

Työvoimatoimisto on painattanut esitteitä, joissa tarjoillaan yrittäjyyttä "normaalin" työpaikan tai työttömyyden sijasta. Ihmisiä ohjataan yrittäjäkursseille, joilta yleensä saakin paljon arvokasta tietoa ja apua.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei ole mikään hetken mielijohde vaan sitä on edeltänyt pitkä henkinen prosessi ja eri vaihtoehtojen puntarointi. Lähes jokainen yrittäjäksi aikova ja siitä vähänkin ennestään tietävä on tietoinen siitä, että töitä joudut varsinkin alussa tekemään kellon ympäri ja rahaa saattaa silti jäädä käteen huomattavasti vähemmän kuin siinä ns. normaalissa työssä.

No hyvä, yrittäjäksi aikova on nyt sitten siinä tilanteessa, että harkitsee starttirahan hakemista. Hän menee liiketoimintasuunnitelmineen ja budjetteineen työvoimatoimiston yrittäjyyspalveluun. Ja tästä varsinainen "hauskuus" ( ja kiukkuisen kirjoitukseni syy ) alkaakin.

Miksi starttirahasta päättävät henkilöt käyttäytyvät kuin kysymys olisi heidän omista rahoistaan? Tätä käyttäytymismallia esiintyy niin Turussa kuin ympäristökunnissakin. Miksi puhutaan latteuksia aikuisille ihmisille, joilla on pitkä työkokemus ja iän tuomaa tietoa asiasta kuin asiasta? Miksi ihmisiä juoksutetaan moneen kertaan saman asian kanssa?

Esimerkiksi Turussa käytetään konsulttia arvioimaan toiminnan kannattavuutta (mikä onkin erittäin hyvä asia), mutta eikö ajan konsultille voisi antaa automaattisesti samalla kerralla kun varataan aika työvoimaneuvojalle?

Ensimmäinen käynti työvoimaneuvojalla on nimittäin sitä, että hän kertoo starttirahasta asiat, jotka pystyy kyllä itsekin lukemaan esitteestä ja sen jälkeen näpyttelee tietokoneelleen yhteenvedon asiakkaan liiketoimintasuunnitelmasta (käynnin kesto n. 10 min). Ja sen jälkeen saat ajan konsultille esim. kahden viikon kuluttua. Tehotonta toimintaa!

Kun ihminen on tehnyt päätöksen yrittäjäksi ryhtymisestä ja tulee starttirahasta keskustelemaan, silloin häntä polttelee jo kova tekemisen halu, eikä hän jaksaisi odotella viikkokausia kun asioita hoidellaan "vasemmalla kädellä".

Ristiriita on myös senkin välillä, että starttirahan hakijalla odotetaan olevan valmis paketti asiakkaita myöten ja silti tuen myöntämisen edellytyksiä on mm. että yritystoimintaa ei ole aloitettu ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty.

Työvoimatoimisto saisi alkaa mainostaa starttirahaansa toisin, esim näin: "Jos siedät pompottelua ja ylenkatsetta, voit yrittää hakea starttirahaa. Muussa tapauksessa unohda koko juttu ja toimi aluksi vaikka pimeästi, muun työn ohella".
Superpallo