Kirkon riemuvuosi
realismin unohtamista

Kuluva vuosi on samalla Suomen luterilaisen kirkon riemun ja ilon vuosi. Mutta se on samalla kaiken realistisen ajattelutavan laiminlyöntiä. Esimerkiksi meidän köyhien ihmisten tulee elää valtavan nöyrästi pärjätäkseen tässä yhteiskunnassa. Siitä huolimatta Suomen luterilainen kirkko juhlii iloiten ja riemulla unohtaen kokonaan tämän yhteiskunnan köyhät oman onnensa nojaan. Kun kysyin eräältä julkkispastorilta heidän ollessa suunnittelemassa tulevia rientoja, oletteko tulleet ajatelleeksi vaikkapa köyhien ateriaa ohjelmistoon, tämä tuttu pastori vastasi hieman tylysti, eipä ole tullut mieleen!

Missä on vanha ja arvostettu etiikka, jota meidän jokaisen lähimmäisrakkauden omaavan köyhänkin tulisi omata. Vai onko se liikaa pyydetty tässä yhteiskunnassa, jossa on erilaisia kasteja enemmän kuin sen emämaassa konsanaan. Itse joka ajattelen sydämellä tätä ajan kulkua, toivoisin vihdoinkin kirkonkin huomaavan missä mennään. Köyhiä ei tulisi unohtaa, eikä rikkaille tulisi antaa liikaa valtaa. Ehkä hieman robinhoodmainen ajattelutapa, mutta siinäpä onkin paljon viisautta.

Kirkon malli on tänä päivänä kovin kyseenalainen. En kiellä kenenkään uskoa, mutta mitä kaikkea - jopa joutavaa - se sisältää.

Toivoisin, että esim. Suomen luterilainen kirkko katsoisi silmästä silmään tätä aikaa ja antaisi omalta osaltaan tukensa ja osan uskostaan tämän maan köyhille, sille vähemmistölle, jolla on vaikeaa ja joilla useimmilla on elämän kulussa käynyt nuo itsetuhoisat ajatukset muutamia kertoja mielessään. Enää ei riitä kirkon opettama malli uskosta, vaan nyt odotan ainakin itse kirkolta myös tekoja ja mikä tärkeintä, myös sitä ihmisviisautta, jolla saadaan tämä maa tasa-arvoiseksi elää niin köyhien kuin vähemmän köyhienkin.
Markku Kaitee