Halutaanko Turussa syrjiä rockin ystäviä

Viime päivinä monissa TS:n mielipidekirjoituksissa on vaadittu Down By the Laituria lopetettavaksi ja järjestäjien päitä pölkylle. Suurin osa kirjoituksista on ollut yksinomaan jyrkän tuomitsevia ja niissä on kiinnitetty huomiota meteliin, juopotteluun tai paheksuttu ylipäätään sitä, että "tällaisia tapahtumia järjestetään". Myös Ruisrock on useita kertoja joutunut vastaavien hyökkäysten kohteeksi. Kansanpuisto on kaukana keskustan herkkäkorvaisista asukkaista, mutta argumenteiksi otetaan luonnonsuojelu tai mökkiasukkaiden rauha. Taiteiden yö saatiinkin jo tapettua.

Koska turkulaisista voisi saada tämän perusteella varsin rock-vihamielisen kuvan, kysyisinkin, millaisia tapahtumia Turussa saa järjestää? Ovatko ainoastaan operettipäivät, klassisen musiikin konsertit tai tangokiertueet sallittua ohjelmaa? Halutaanko Turussa rehellisesti syrjiä rockin ystäviä ja todistaa, että vitsit "umpimielisistä" turkulaisista ovat totta? Toivottavasti ei.

Rock on kulttuuria siinä missä muutkin musiikinlajit ja sellaisena sitä tulisi kohdella, ei häiriötekijänä. Itsekään en välittäisi kuunnella operettimusiikkia kaiket illat, mutta en silti kiellä sitä muilta vaan minusta kulttuuria on oltava tarjolla monenlaiselle yleisölle. Rock on kaikenikäisten kulttuuria, joskin nuoriso nousee siinä etusijalle enkä haluaisi nähdä, että nuoret poljetaan jalkoihin kulttuuritarjonnan suunnittelussa.

Mieheni, jo useamman DBTL:n nähnyt, totesi että alueen aitaaminen hänen nähdäkseen itseasiassa lisäsi järjestyshäiriöitä. Hänen mukaansa ensimmäiset DBTL:t sujuivat rauhallisemmin ja siistimmin.

On selvää, että toiminta varsinkin DBTL:n aidatun alueen ulkopuolella äityi hieman liian riehakkaaksi ja kaupungin soisi olevan tapahtuman jäljiltä siistimpi kuin se nyt oli. Mutta asioista voidaan keskustella myös rakentavassa hengessä, todellisia ongelmia pohtien ja ratkoen. Toistaiseksi keskustelussa ovat olleet mukana järjestäjät, poliisi ja ihastuneet tai vihastuneet kansalaiset. Vastuuta varsinkin nuorten käyttäytymisestä on sysätty milloin millekin taholle, mutta tosiasia on, että vastuu nuoren kasvattamisesta kuuluu vanhemmille, eikä ole kohtuullista sysätä sitä poliisille tai festivaalin järjestäjille.

Olisi mielenkiintoista vaihteeksi nähdä kiihkotonta keskustelua siitä, miten varmistetaan mahdollisimman laajapohjainen kulttuuritarjonta sen sijaan, että vaaditaan jyrkin äänenpainoin lopetettavaksi kaikkia tapahtumia, jotka häiritsevät "kunnon kansalaisten" mielenrauhaa.
Kati Orava
Salo