Siviilipalveluksen kesto luo
mielikuvan rangaistuksesta

Turun Sanomien sivuilla on tuotu julki jyrkkiä näkemyksiä siviilipalveluksesta. Keskustelua ei ole leimannut erilaisuuden hyväksyminen eikä Voltairen ajatus siitä, että on kuolemaan asti puolustettava toisen oikeutta sanoa asiansa, vaikkei hyväksyisi tämän ajatuksista ainuttakaan.

Vaikka pitkä kesto ei ole pahin siviilipalvelukseen liittyvä ongelma, tahdon vakavien humaanien syiden nojalla vedota päättäjiin siviilipalveluksen lyhentämiseksi yhteentoista kuukauteen. Tämän jälkeenkin siviilipalvelus olisi melkein puolet armeijan pakollista kestoa pitempi, joten fyysisen rasittavuuden erot olisi huomioitu.

Siviilipalveluksen nykyinen kesto luo mielikuvaa rangaistuksesta, eikä sivistysvaltioissa ole tapana rangaista ketään ihmistä hänen vakaumuksestaan. Jonkinlainen siviilipalvelus tai aseeton on periaatteessa ollut Suomessa mahdollista 1930-luvulta asti. Ei voida ajatella kellon kiertämistä taaksepäin tässäkään asiassa, vaan on annettava tällekin vaihtoehdolle sille kuuluva täysi hyväksyminen.

Sota-aikana on olemassa lukuisia siviilipuolenkin tehtäviä, joihin tarvitaan ihmisiä, etenkin kun naisetkin nyt lähtevät soitellen sotaan. Eikä kukaan voi mielestäni tosissaan uskoa, että meillä olisi Venäjää vastaan nykyään minkäänlaisia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden sodan ratkaisevat huipputeknologiset aseet. Miesvoimalla ei tässä ole nimeksikään merkitystä. Siviilipalvelusmiesten määrä ei ole puolustuksellisesti merkittävä. Todellisen vihamielisyyden syynä ovatkin tiedotusvälineitten luomat virheelliset stereotypiat siviilipalvelusmiehistä ja neuroottinen, täysin aiheeton Venäjän pelko. Meillä koulutetaan itsepäisesti koko ikäluokka armeijassa vain sisäpoliittisista ja oikeistopopulistisista syistä. Samaa asiaa ajavat kaikenlaiset vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt, jotka luovat kuvaa ulkoisen uhkan olemassaolosta ja vievät huomion pois yhteiskunnan todellisista sosiaalisista ongelmista.

Olisikin avattava asiallinen keskustelu palkka-armeijasta ja sen tuomasta suuresta säästöstä, jonka turvin jo rakentaisi muutamat päiväkodit ja sairaanhoitopaikat.

Siviilipalveluksesta tulisi muodostaa täysin tasavertainen kansalaispalvelun muoto, joka voitaisiin mahdollistaa myös naisille.

Kulttuuri-identiteetin voi saavuttaa monin tavoin. Siihen ei aina tarvita isänmaa-käsitettä, joka on aina jotenkin poisrajaava, vaikka kaipa useimmat rakastavat luonnostaan omaa maata ja kotiseutua.

Juuri isänmaallis-maanpuolustukselliset tunteet pitävät Suomessa yllä ahtaita asenteita esim. kielellisiä ja kansallisia vähemmistöjämme mm. venäläisiä kohtaan. Suomalaiseen identiteettiin ei ole helppoa samastua ja se on monin tavoin kylmä ja kapea-alainen. Minulle itselleni on pienimmäksi mahdolliseksi samastumiskohteeksi riittänyt historiamme ruotsalaiset perinteet, skandinaavisuus ja eurooppalaisuus, jotka kestävät ilmankin, että niitä väkipakolla pönkitetään. Niiden puolesta kenties voisin kuolla, mutta en milloinkaan ase kädessä.

Eikö joskus olisi hupaisaa ajatella asioita ihan toisin ja kylvää auringonkukan siemeniä uskossa rauhan unelmiin. Ja uskoa siementen kasvavan, vaikka huomenna jo marssisivat ylitsemme vieraat ja tutut sotasaappaiden anturat.
Yrjö Rosendal