Miksei palkka
tule ajallaan?

Arvoisa Turun terveysviraston päällikkö Ilmo Parvinen, oletteko tietoinen virastonne kyvyttömyydestä maksaa henkilökunnan palkkoja ajallaan ja asiallisesti?

Olen määräaikaisena viransijaisena tehden töitä puolipäiväisenä alaisessanne laitoksessa. Aloitin tehtävässäni helmikuun alussa tänä vuonna. Anoin välittömästi minulle kuuluvia kokemuslisiä. Minulle kerrottiin ystävällisesti, että joudun odottamaan, sillä tietokoneohjelmamuutosten vuoksi tilanne on pahasti ruuhkautunut. Odotin kärsivällisesti toukokuun loppuun, jolloin tein soittokierroksen kysellen, mitä kuuluu saamatta jääneelle palkalleni. Edelleen minulle vastattiin hyvin ystävällisesti joka pisteessä, minne minut ohjattiin tiedustelemaan asiani etenemistä.

Viesti vain oli kovin synkkä. "Paperinne seisoivat ensin täällä pitkään ja sen jälkeen ne seisovat toisessa paikassa, sillä henkilökuntaa on niin vähän."

Lisäksi minua valistettiin, että jos joku palkansaaja tarvitsee esim. palkkatodistuksen - jonka työnantaja on velvollinen antamaan - ei sen antaminen onnistu, sillä meillä ei ole henkilöä, joka niitä kirjoittaa!

Kyllä minua lohdutettiinkin sanomalla, että saatte kyllä kaikki teille kuuluvan palkan jälkikäteen - korosta ei mainittu.

Uusia myllerryksiä kuuluu olevan tulossa sosiaali- ja terveyssektorilla Turun alueella. Pysyvätkö narut hallinnassa?
Raija-Leena Virtanen
sairaanhoitaja