Tielaitoksen uudistaminen
vauhdittaa E-18 hanketta

Kansanedustaja Heli Paasio kommentoi kirjoitustani Tielaitoksen uudistamisesta 14.6. otsikolla "Totuuksia tielaitosuudistuksesta." Oletan edustaja Paasion tietävän, että jos käyttää sanaa "totuus" on asiasta tiedettävä edes perusfaktat, sillä "totuus" on voimakas sana. Edustaja Paasio kritisoi Tielaitoksen virastomallin muuttamista liikelaitokseksi ja kilpailuttamisen tuomia säästöjä.

Esimerkiksi Porvoo-Koskenkylä tiehankkeeseen budjetoitiin 320 miljoonaa, mutta kilpailutuksen ansiosta hanke valmistuu kokonaisrahoituksella ja loppusumma on 220 miljoonaa. Säästöä syntyi siis yli 100 miljoonaa eli mainitsemani 30 prosenttia.

Kilpailuvirasto puuttui virastomallin "muka kilpailuttamiseen," jossa sama osapuoli oli sekä tilaaja että tuottaja. Olen ollut eduskunnassa nyt runsaan vuoden ja on surkuhupaisaa, että taho, joka koko tämän ajan on huutanut tienpidon määrärahojen lisäämisen puolesta epäilee nyt "kytkykauppoja," kun ylimääräistä rahaa on tulossa kipeästi tarvittavaan perustienpitoon lisäbudjetissa 700 miljoonaa. Tielaitoksen organisaatiouudistuksen ansiosta tienpidolle on tulevina vuosina tulossa satoja miljoonia markkoja lisää vuodessa.

E-18 hanke on koko Varsinais-Suomen kehittymiselle tärkein hanke, joka nykyisellä määrärahatasolla jumiutuu taatusti lopullisesti. Pitkällä aikavälillä tienpidon kilpailuttamisen tulokset ovat kaikkien osapuolten kannalta myönteisiä ja tienkäyttäjät saavat nykyistä enemmän ja nykyistä parempaa palvelua.
Marjukka Karttunen-Raiskio
kansanedustaja (kok),
liikennevaliokunnan jäsen