Kinola on luvattu säilyttää

TS/Marttiina Sairanen<br />Elokuvateatteri Formia on viimeinen vanha elokuvasali Turussa. Uudet salit eivät pysty tarjoamaan samaa arvokkuutta ja charmia, toteaa kirjoittaja.
TS/Marttiina Sairanen
Elokuvateatteri Formia on viimeinen vanha elokuvasali Turussa. Uudet salit eivät pysty tarjoamaan samaa arvokkuutta ja charmia, toteaa kirjoittaja.

Verdandin ja Sandrews Metronomen elokuvateatterikeskus on mielestäni monin tavoin kannatettava hanke. Turkuun on mahdollisuus saada lopultakin kunnollinen elokuvakeskus, jollainen on jo lähes jokaisessa muussa Suomen suuressa kaupungissa.

Kauppatorin varteen Maamiesten kauppataloon sijoittuvan viihdekeskuksen suunnittelu käynnistyi kilpailijaansa verrattuna suotuisammissa olosuhteissa: joutuihan Finnkinon hanke kauppahallin naapurissa heti vastatuuleen, kun suunnitelmat ympäristöön sopimattomasta peilipallosta tulivat julkisuuteen. Myös hallikauppiaat ovat olleet huolissaan ainakin rakentamistyön aikaisista haitoista. Toivottavasti Finnkinon hankkeeseen saadaan aikaiseksi kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Sen sijaan Maamiesten talon hanke sai heti myönteisen vastaanoton. Syitä on monia. Sijainti on hyvä aivan kauppatorin varressa hyvien joukkoliikenneyhteyksien luona. Elokuvakeskus aivan ydinkeskustassa tuo lisää kaivattua elinvoimaisuutta keskikaupungille. Hanke on lisäksi kaupunkikuvallisesti onnistunut, sillä Maamiesten kauppatalon julkisivuun ei ole tarkoitus tehdä merkittäviä muutoksia. Yhden seikan piti kaiken lisäksi olla vielä selvä: Turun ainoan vanhan elokuvateatterisalin Kinola-Formian säilyttäminen elokuvakäytössä.

Verdandin, Sandrews Metronomen ja arkkitehtitoimisto Frank Schaumanin edustajat kutsuivat Turun kaupunginhallituksen sekä kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunnan jäsenet ja johtavat virkamiehet informaatiotilaisuuteensa viime vuoden puolella. Otin tilaisuuteen osaa kaupunginhallituksen jäsenenä. Kyseissä tilaisuudessa hankkeen suunnittelijat ja rahoittajat esittelivät tulevaa elokuvakeskusta.

Tuolloin koko hankkeen perusideana oli säilyttää vanha kulttuurihistoriallisesti merkittävä Kinola-Formia -sali osana teatterikompleksia. Kysyin tilaisuudessa vielä kaiken varmuudeksi, onko vanha Kinolan sali jatkossakin elokuvayleisön käytössä. Minulle vastattiin yksiselitteisesti kyllä, mikä olikin hallitukselle ja lautakunnalle esitellyissä rakennepiirustuksissa jokaisen nähtävissä.

Olin saamaani tietoon tyytyväinen ja toivotin hankkeelle kaikkea hyvää. Ymmärtääkseni myös kaupunginhallituksen muut jäsenet pitivät suunnitelmaa kannatettavana, samoin kiinteistö- ja rakennuslautakunnan jäsenet. Muistan hyvin, miten 80-luvun loppupuolella kulttuurihistoriallisesti arvokas professori Erik Bryggmanin suunnittelema elokuvateatteri Kinopalatsi revittiin ja tilalle tuotiin Nuorisokeskus Palatsin nyttemmin jo ajan hampaan kuluttama uusi sisustus ja diskolaitteet. Haikeana ajattelin tuolloin, että ehkä vielä Turussakin aletaan ymmärtää rakennussuojelun piiriin kuuluvan ulkokuoren lisäksi myös rakennusten interiöörit.

Elokuvateatteri Formia on viimeinen vanha elokuvasali Turussa. Uudet elokuvasalit pystyvät toki antamaan paremmat tekniset valmiudet elokuvien katseluun. Siitä huolimatta ne eivät kykene tarjoamaan sitä charmia ja arvokkuutta, sekä menneen ajan turkulaisia tunnelmia, jotka Formiassa ovat edelleen aistittavissa.

Verdandin edustaja varatuomari Jaana Peltola väittää (TS 28.5.), että Formian arvo on tärveltynyt muutoksissa ja suojelu on myöhäistä. Varatuomari Peltola on varmasti juridiikan ammattilainen, mutta rakennustaiteeseen ja -suojeluun liittyvissä kysymyksissä hänen ei pitäisi laukoa mielipiteitään. Formia-sali on kokenut vuosien varrella muutoksia, mutta on käsittämätöntä kutsua sitä tärveltyneeksi. Suojelu ei ole myöhäistä.

Kinola-Formia -salin suojeluun liittyy joka tapauksessa yksi periaatteellinen asia. Hankkeen suunnittelijat ja rahoittajat lupasivat Turun ylimmälle luottamus- ja virkamiesjohdolle pidetyssä tilaisuudessa, että vanha sali säilytetään. Tilaisuuden nimenomainen tarkoitus oli saada kaupungin johto suhtautumaan hankkeeseen myönteisesti. Odotan, että elokuvakeskuksen toteuttajat pitävät lupauksensa. Uskon, että sitä edellyttää myös nykyinen kaupungin johto. Sen verran pitää luottamushenkilöillä olla oman arvon tunnetta, että he eivät suostu harhaanjohdetuiksi. Säilyttämällä vanhan ja arvokkaan elokuvasalin, saa Sandrews Metronome itselleen poikkeuksellisen hienon elokuvakeskuksen Turkuun.
Petri Lahesmaa
Bryssel