Maan tapa

On edelleen voimissaan, mitä tulee eläkeläisten ja työttömien verokohteluun. On hyvä, että työssäkäyvien verotusta kevennetään, vaikka se muulla tavoin otetaankin takaisin kaikilta.

Jotenkaan ei kuitenkaan tunnu tasapuoliselta tämä kansan jako. Tulee mieleen, että tarkoituksellisesti ajetaan tiettyjen kansanryhmien elämisen mahdollisuuksia alas. Edelleen puhuttaessa tulevista veronalennuksista mainitaan vain palkansaajat. Kukaan päättäjä ei ole julkisuudessa kertonut lyhyesti, selkeästi ja kansanomaisesti eläkeläisten kovasta verotuksesta. Onhan tietysti olemassa se kauhea eläkepommi, josta asiantuntijatkin ovat erimielisiä.

Onko tarkoitus, että eläkkeitten verokohtelulla rahoitettaisiin eläkkeitä, ja päämääränä olisi eläketason voimakas lasku.

Mitä tähän verotusrasismiin sanoo pääministeri? Mitä sanovat eri eläkeläisjärjestöt? Mitä sanovat EU-direktiivit? Mitä sanoo tasa-arvovaltuutettu ja mitä sanovat itkijänaiset?
Yksi liikaväestä