Ilman yliopistoja ei
olisi Nokiaakaan

TS/Veikko Wahlroos<br />Opetusministeriö on kirjoittajan mukaan jo vuosikausia laittanut rahaa ammattikorkeakoulujen kehittämiseen ja laiminlyönyt yliopistoja. Eikä uutta henkilökuntaa palkata yliopistoihin enää pelkän tieteellisen intohimon turvin. - Kuva Turun yliopiston toukokuisesta promootiosta.
TS/Veikko Wahlroos
Opetusministeriö on kirjoittajan mukaan jo vuosikausia laittanut rahaa ammattikorkeakoulujen kehittämiseen ja laiminlyönyt yliopistoja. Eikä uutta henkilökuntaa palkata yliopistoihin enää pelkän tieteellisen intohimon turvin. - Kuva Turun yliopiston toukokuisesta promootiosta.

Eräät opetusministeri Maija Raskin TS:n haastattelussa 3.6. esittämät kommentit aiheuttavat varmasti hämmästystä yliopistoväessä. Rask kommentoi yliopistoväen kriittistä suhtautumista ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen kehittämiseen seuraavasti: "Omien rahojensa menettämistä heidän ei ainakaan tarvitse epäillä, sillä se asia on tulevaisuuspaketissa hoidettu kuntoon... Ehkä he pelkäävät, että ammattikorkeakouluista valmistuu liian pätevää väkeä. Ja sitä heidän kyllä sietääkin pelätä".

Yliopistoväen periaatteellinen epäluulo ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja kohtaan johtunee päinvastaisista syistä: uudistuksen pelätään rinnastavan kaksi tutkintotyyppiä, jotka eivät vaatimustasoltaan vastaa toisiaan. Käytännöllisempänä syynä kriittisyyteen saattavat toki olla rahakysymyksetkin, suomeksi sanottuna se, että opetusministeriö on jo vuosikausia laittanut rahaa ammattikorkeakoulujen kehittämiseen ja laiminlyönyt yliopistoja. Moni yliopistolainen pelkää suuntauksen vahvistuvan uudistuksen myötä, etenkin kun ministerin lausunnon rivien välistä voi lukea, että rahat amk-jatkotutkintojen kehittämiseen tulisivat opetusministeriöltä.

Huolestuttavinta ministeri Raskin lausunnossa on ajatus ns. tulevaisuuspaketin riittävyydestä yliopistojen tilanteen korjaamiseksi. Jos ministeri ajattelee, että tulevaisuuspaketissa luvattu summa "korjaa yliopistojen rahoitustilanteen", hän on käsittänyt väärin yliopistojen ongelmien laajuuden. Tulevaisuuspaketin tuoma lisä on niin pieni, että se korjaa vain yliopistorahoituksen viime vuoden aikana syntyneen uusimman notkahduksen.

Eduskunnan arvioiden mukaan yliopistojen nykyinen rahoitusvaje on miljardin markan luokkaa. Siitä tulevaisuuspaketissa on ensi vuodeksi luvassa kymmenesosa, loppuvaiheessakin vain neljännes. Vaikka katastrofi on yliopistoissa vältetty ja palkat pystytään maksamaan, tarkoittaa nykytilanne yhä käyttömenojen niukkuuden ja resurssipulan jatkumista. Esimerkiksi Turun yliopiston kirjaston kotisivulta voi lukea, että säästösyistä ensi vuonna lakkautetaan 78 tieteellisen julkaisun tilaukset. Sarjojen jatkuva lakkauttaminen merkitsee sitä, että tieteen seuraaminen ja ajankohtaisen tutkimuksen teko käy tutkijoille yhä vaikeammaksi.

Julkisuudessa olisi aiheellista ryhtyä puhumaan perusrahoituksen lisäksi avoimesti myös yliopistojen palkkatilanteesta. Korkeimman koulutuksen tason säilyttämiseksi yliopistojen pitäisi pystyä rekrytoimaan opiskelevan nuorison lahjakkain osa työntekijöikseen, uusiksi tutkijoiksi ja yliopistonopettajiksi. Tämä on vaikeaa, kun tarjolla on pätkätöitä, olemattomia resursseja ja yhä kauemmas kilpailevista työnantajista jäävä palkkaus. Jo nyt julkisuudessa on kerrottu, että eri tieteenalojen pätevintä yliopistohenkilökuntaa valuu jatkuvasti yksityiselle sektorille. Myös ammattikorkeakoulujen palvelukseen siirrytään paremman palkan ja resurssien houkuttelemina; ehkäpä tämä on opetusministeriön tarkoituskin?

Viime vuodenvaihteessa julkaistun selvityksen mukaan yliopistoväen keskimääräinen kuukausipalkka on kaikkien palkansaajien keskitasoa. Tämä merkitsee sitä, että yliopistoon töihin jäävää ei palkita mitenkään vuosikausia kestäneestä vaativasta kouluttautumisesta ja asiantuntemuksesta. Yksityisellä sektorilla ja jopa muilla julkisen sektorin aloilla työskentelevien akateemisten palkkoihin verrattuna ero on huima.

Suomen yliopistoilla on pitkäaikainen ja kiistaton näyttö kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta sekä opetuksen ja tutkimuksen tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta. Kun talouselämästä lähtevä ajattelutapa näyttää ohjaavan maamme päätöksentekijöitä joka suhteessa, tulisi valtion varojen sijoittamista yliopistoihin ajatella hyvätuottoisena ja varmana sijoituksena. Pitää muistaa, että ilman korkeatasoisia yliopistoja ei Suomella olisi Nokiaakaan. Opetusministeriön rahanjaossa saisivat myös jo saavutetut näytöt ja tulokset merkitä jotakin, eivät pelkästään suuret suunnitelmat ja tulevaisuuteen asetetut odotukset.
Carl Berglund
fil.lis., tutkija
Turku