Visiot ja käytäntö erilleen EU-keskustelussa

Saksan ulkoministerin Joschka Fischerin puhe Humboldtin yliopistossa Berliinissä toukokuun 12. Päivänä on käynnistänyt Euroopan laajuisen keskustelun EU:n tulevasta kehityksestä. Pohdiskeluja EU:n tulevaisuudesta ovat aiemmin tänä vuonna esittäneet EU:n komission pitkäaikainen puheenjohtaja Jacques Delors sekä Ranskan entinen presidentti Valery Giscard D'Estaing ja Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt.

Kaikkien heidän yhteisenä viestinään on ollut, että tulevaisuuden 30 maan EU ei voi olla nykyisen kaltainen. Heidän huolenaan on, että jos 30 maata pakotetaan samaan järjestelmään, niin toiminta lamaantuu ja EU alkaa rapautua ja menettää uskottavuuttaan. Niinpä on esitetty joustavuuden lisäämistä sen suhteen, miten eri maat osallistuvat EU:n toimintaan.

Suomessa pääministeri Lipponen linjasi Fischerin puheen pohjalta omia näkemyksiään EU:n kehityksestä Turun ja Savon Sanomien kirjoituksessa 29. toukokuuta. EU-parlamentaarikko Paavo Väyrynen kritisoi Lipposen näkemyksiä ja leimasi hänet puhdasveriseksi federalistiksi 31.5. TS:ssa. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja on ottanut kantaa Fischerin puheeseen.

Saksalaisten ja ranskalaisten visioiden ehkä keskeisin ajatus on, että nykyiset ja tulevat EU-maat voivat edetä integraatiossa eri tahtiin. Puhutaan useiden nopeuksien EU:sta. Siinä ei sinänsä ole -kuten Fischerkin on huomauttanut - sinänsä mitään uutta, koska niin integraatio on edennyt tähänkin asti, esimerkkeinä EMU-jäsenyys sekä Schengen-yhteistyö, joka koskee yhteistä tulli- ja rajavalvontaulkorajaa. Uudempaa esitetyissä puheenvuoroissa on visio EU:n uudesta ytimestä tai sisäpiiristä, jolla olisi oma hallintomallinsa ja instituutionsa. Se rakentuisi keskeisesti Saksa-Ranska-akselille ja siihen voisivat EU-maat liittyä tahtonsa mukaisesti.

Pääministeri Lipponen on huolissaan siitä, mitä maita uuteen sisäpiiriin kuuluisi ja olisiko Suomi yksi näistä maista. Hän moittii Fischeriä kapea-alaisesta Eurooppa-näkemyksestä, koska tämä on Lipposen mukaan valmiiksi kaavaillut sisäpiiriin kuuluvia maita. Sitä Fischer ei kylläkään tehnyt, vaan hän viittasi esimerkinomaisesti Delorsin kaavailemaan kuuden perustajamaan ja Schmidtin ja Giscardin esittämään 11 EMU-maan ryhmään.

Lipponen puhuu jopa "poliittis-hegemonistisista sisäpiiripyrkimyksistä", joiden välikappale kaavailtu joustava integraatio voisi hänen mukaansa olla. Lipponen viittaa myös sisäpiirin "peiteltyyn pyrkimykseen saavuttaa etuja muiden jäsenmaiden kustannuksella". Ainakaan Fischerin puheesta havaitsemani hengen perusteella Lipposen epäilyt tuntuvat hieman liioitelluilta.

Mielestäni käynnistyneessä keskustelussa pitää erottaa toisaalta visiot ja toisaalta käytännön kehitys. Fischerin puhe oli ennen muuta visionäärinen ja sellaisena sitä pitäisi myös käsitellä. Suomi korostaakin Lipposen mukaan käytännönläheisyyttä EU-yhteistyön tiivistämisessä. Ei pidä lähteä tekemään uusia suuria ratkaisuja, kun vanhojenkin toteutus on vielä kesken. EU:n kehityksessä tarvitaan visioita ja niistä pitäisi pystyä keskustelemaan niin, että yhä suurempi osa kansalaisista voisi ottaa osaa keskusteluun ja ymmärtää, mistä oikein puhutaan.
Esa Stenberg
Turun kauppakorkeakoulun
Pan-Eurooppa Instituutin johtaja