Kirjoittavieras/Eine Pulju-Helistö:
Valkolakkien ja
ruusujen aikaa

Se oli 50-luvun lopulla, kun aloitimme ystävättäreni kanssa lukion Kittilän Yhteislyseossa. Olihan se tietysti joidenkin mielestä ihmettäkin ihmeellisempää, että olimme selvittäneet keskikoulun, mutta että vielä lähdetään lukioon. Se oli joillekuille jo liikaa.

Eihän meidän vanhempamme olleet käyneet kuin viikon verran kiertokoulua. He olivat elättäneet perheensä sontalapio kourassa ja suopunki olalla. Siinä kaikki. Niinpä eräs sukulaismies loihe lausumaan: "Jos teistä tulee ylioppilaita niin sitten tulee kaikista pässinpäistäkin".

Sodankylässä ei silloin vielä ollut lukioluokkia ja niin mentiin sinne, mihin päästiin.

No, Kittilän Yhteislyseon silloisen rehtorin, Wille Rinteen, nykyisen Metropoliitta Johanneksen paimentaessa laumaansa, mekin sitten saimme lopulta painaa valkolakin päähämme.

Se oli iloista aikaa monista vastoinkäymisistä ja aineellisista puutteista huolimatta. Emmekä olleet ystävättäreni kanssa, monien muiden tavoin, hukkua ruusumereen, sillä pääsimme tietysti vasta syksyllä läpi.

Ja kukapa sen olisi noteerannut. Taisi pikemminkin olla häpeä koko suvulle, kylälle ja opettajakunnalle. Olimmehan reppureita!

Mutta meille ne kolme ruusua, jotka ostimme toisillemme, olivat sitäkin rakkaammat. Ihanaa ja se näkyi ja näkyy valokuvaaja Tuomen ottamissa ylioppilaskuvissa.

Siihen aikaan lakin saaminen oli jotensakin kerrasta poikki. Eli ellet selvittänyt kirjoituksiasi viimeistään syksyllä, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa kahdeksas luokka uudelleen.

Ei tunnettu arvosanojen korotusmahdollisuuksia eikä uusintoja kuten tänä päivänä. Nykyisin mennään Amerikoihin vaihto-oppilaaksi, kun alkaa näyttää siltä, että opinnot ja lukuhalut hyytyvät.

Meidän vuokraemäntämme Kittilässä kannusti meitä sanomalla, että ylioppilaslakki kyllä elättää kantajansa, kunhan vain hankitte sen. Niinhän se oli ja tekeville töitä löytyi, vaikka työttömyys oli samaa luokkaa kuin tänäkin päivänä.

Tänä päivänä ei vain ylioppilaslakki vain myös tohtorin hattu taitaa olla monen pässin päässä ja ahdistaa kantajaansa. Elämää ei rakenneta eikä hallita pelkällä tietomäärällä eikä korkeilla arvosanoilla. Pään jatkona on hyvä olla selkäranka eli itsetunto, tietoisuus omasta rajallisuudesta, mutta myös omista kyvyistä ja toisten taitojen ja olemassaolon arvostamisesta.

Kevään uudet ylioppilaat nauttikaa saavutuksestanne!

Te, jotka reputitte, muistakaa, että olette ihmisinä ainutkertaisia ja teillä on tulevaisuus, joka ei kaadu tähän kevääseen.

Kirjoittaja on turkulainen hallintonotaari.