Nopeuden kasvu lisää aina riskitekijöitä

Turun Sanomien pääkirjoitusartikkelissa 25.5. nousi liikenneturvallisuus parannusehdotuksineen puheenaiheeksi. Artikkelissa taustoitetaan kiitettävästi nykytilannetta, jonka parantamiseksi annetut ehdotukset eivät yksin vakuuta. Pääkirjoituksessa hämmästellään ensin ylinopeutta ajavien suurta joukkoa, jonka jälkeen todetaan, että olosuhteet houkuttelevat ajamaan pientä ylinopeutta, joka ei vaaranna kenenkään turvallisuutta. Lisäksi toimittaja on tähän yhteyteen päätellyt, että suurikaan vauhti ei tapa, koska kovavauhtisia ulosajoja ei ole tapahtunut.

Projektin tähänastiset tulokset eivät tue näitä päätelmiä. Tielaitoksen kahdesta eri mittauspisteestä saamieni keskinopeus- ja -hajontatietojen mukaan ylinopeuteen syyllistyvien osuus on prosentuaalisesti suuri, mutta pitää muistaa, että yhdenkin kilometrin ylitys kirjautuu ylinopeudeksi. Keskihajonnan pienentyminen kertoo paljon tärkeämmän seikan; ohitustarve on vähentynyt.

Otsikon mukaisesti totean, että nopeuden kasvu lisää aina onnettomuusriskiä. Nopeutta lisäämällä kasvatat ajoneuvosi pysähtymismatkaa ja törmäysvoimia kolaritilanteessa. Samalla olet vähentänyt itseltäsi aikaa tehdä havaintoja ja toimia eri liikennetilanteiden mukaisesti. Muuta liikennettä nopeammin (myös hitaammin) ajamalla lisäät ohituksia, kiihdytyksiä, jarrutuksia, lähellä ja keskiviivalla ajamista sekä haitariliikettä jonoissa.

Liikennesäännöillä pyritään liikuttamaan päivittäin miljooniin nousevaa ajoneuvo- ja tienkäyttäjämäärää mahdollisimman turvallisesti ja joustavasti sekä ympäristöystävällisesti paikasta toiseen. Poliisi ei päätä nopeusrajoituksista, vaan niiden asettamien kuuluu Tielaitokselle.

Nopeusrajoitusten muutoksiin vaikuttavat sekä paikalliset tekijät että valtakunnalliset linjaukset. Liikenneympäristön jatkuva kehittäminen ei yksin riitä, vaan tienkäyttäjän asenteen tulee olla myönteinen sääntöjä ja rajoituksia kohtaan; myös kritiikki kuuluu asiaan.

Tarkennuksia
8-tieprojektiin

Liikkuvan poliisin Länsi-Suomen osaston Turun ja Porin yksiköt aloittivat tämän vuoden alussa valtatie 8:lla vuoden mittaisen tehovalvontajakson. Valvonnan kohdentaminen kyseiselle tielle perustuu onnettomuuksien analysointitoimintaan. Teemme paikallispoliisin kanssa paljon yhteistyötä, mutta tässä projektissa työllistämme vain itseämme.

Toiminta-alueeseemme kuuluvat myös muut alueen valtatiet. Vastoin 24.5. ilmestyneessä lehdessä ollutta tietoa, ysitien onnettomuusluvut ovat pudonneet vuoden 1999 14:stä 4:ään. Valtatie 2:lla on tapahtunut alkuvuoden aikana lisäystä. Samassa artikkelissa oli maininta, että rattijuoppoja ei ole 8-tiellä tavattu yhtään. Rattijuoppoja on kuitenkin löytynyt neljän ensimmäisen kuukauden aikana 22. Yhdessäkään henkilövahinkoon johtaneessa onnettomuudessa rattijuoppo ei ollut osallisena.
Matti Hänti
ylikonstaapeli
Liikkuva poliisi
Länsi-Suomen osasto

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.