Kaatuneiden muistopäivä yhdistää suomalaisia

Talvisodasta on kuluvana vuonna paljon kirjoitettu, puhuttu ja muisteltu sen päättymistä 13.3. Moskovan rauhaan, mikä raskaine uhrauksineen säästi Suomen itsenäisyyden. Kuitenkin säilynyt itsenäisyys oli kuin hiekalle rakennettu talo. Sitä horjutettiin ulkoapäin ja sisäisesti.

Moskovan rauha ei tuonut luottamuksellisia suhteita Neuvostoliiton ja Suomen välille. Neuvotteluissa suuri naapuri piti arvovaltaisen jyrkästi kiinni omista tulkinnoistaan. Rajaselvitykset olivat vaikeita ja niinpä esimerkiksi Enso jouduttiin luovuttamaan, vaikka se alun perin jäi Suomen puolelle. Maiden välisissä suhteissa vallitsi pysyvä jännitystila eikä neuvostojohto kaihtanut puuttumista Suomen sisäisiin asioihin. Käsikassarana toimi Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura (SNS). Sen toiminta räikeinä puhetilaisuuksina ja kirjoituksina sai aikaan Moskovan taholta jatkuvia syytöksiä Suomen hallituksen neuvostovastaisuudesta.

Suomen hallitus oli suuren paineen alaisena. Oli ratkaistava yli 400 000 siirtolaisen asuttaminen ja siihen liittyvät muut asiat.

Oli kotiutettava raskaat taistelut käyneet sotilaat, järjestettävä haavoittuneiden hoito sekä sotainvalidien asema.

Sotilasjohto ei uskonut rauhan pysyvyyteen, vaan ryhtyi järjestämään puolustustamme rauhan edellyttämälle uudelle rajalle.

Puolustusvoimien vahvuus oli vielä kesäkuussa 1940 lähes 200 000 miestä. Uuden rajan tuntumassa aloitettiin laajat linnoittamistyöt. Sotateollisuus jatkoi entisen vahvuisena eräillä aloilla laajennettuna.

Suomen valtiollinen ja sotilaallinen johto piti elintärkeänä sodanjälkeisessä painostavassa ilmapiirissä kansallisen yksimielisyyden - talvisodan hengen - säilyttämistä ja lujittamista.

Eräs tärkeimmistä oli kansallisen juhlakäytännön irrottaminen vapaussodan - kansalaissodan perinteistä.

Talvisotaan saakka oli vietetty valtiollisena juhlapäivänä 16. toukokuuta, jolloin vuonna 1918 valkoinen talonpoikaisarmeija marssi Mannerheimin johdolla Helsinkiin. Tämän päivän juhlinta oli jakanut kansan enemmän tai vähemmän kahtia. Kansalaissodan hävinneelle osapuolelle, punaisille ja heidän omaisilleen se ei ollut juhlapäivä. Valtioviisas Mannerheim tiesi tämän ja siksi hän halusi, että 16.5. ei vietetä Puolustusvoimain lippujuhlana, vaan sen sijalle toukokuun kolmas sunnuntai omistetaan paitsi talvisodassa myös kansalaissodassa molemmilla puolilla kaatuneiden muistolle.

Se oli sovinnollinen ele ja merkittävä myönnytys voittajalta.

Niinpä silloinen SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori käydessään Hietaniemen sankarihaudalla ja vuoden 1918 punaisten haudalla Malmin hautausmaalla lausui mm. "Se kallis veri, joka vuoti Kannaksen, Karjalan, Kainuun ja Lapin metsissä, on pyyhkinyt pois paljon siitä, minkä vuosi 1918 jätti kansamme sieluun". Kaatuneiden muistopäivänä ajatuksemme kohdistuvat erityisesti sankarivainajien omaisiin, jotka läheisensä menettäneinä ovat kantaneet sotiemme raskaimman taakan.
Eino Tirronen
eversti

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.