Kansanedustajilla liian
kovat palkankorotusvaateet

Lehtikuva<br />Kansanedustajilla on tällä hetkellä aivan kohtuullisen hyvä palkka, yleiskorotustaso riittää heillekin, toteaa kirjoittaja.
Lehtikuva
Kansanedustajilla on tällä hetkellä aivan kohtuullisen hyvä palkka, yleiskorotustaso riittää heillekin, toteaa kirjoittaja.

Kansanedustajat ovat ehdottamassa itselleen roimaa palkankorotusta. Heille ei riitä kolmen prosentin palkankorotus, minkä muut julkisen sektorin edustajat saavat. He haluavat 30 prosentin korotuksen, koska heidän palkkansa ovat niin jälkeenjääneitä ex-presidenttien ja valiokuntaneuvosten palkoista ja koska kansanedustajien työ on niin paljon arvokkaampaa kuin muiden kuolevaisten.

Jos kansanedustajan palkka ei tavallisine korotuksineen riitä, ehdotankin, että edustajat palaavat varsinaisiin työpisteisiinsä esimerkiksi yliopiston tai kunnan virkoihin.

Esimerkin vuoksi voin kertoa, että 30 vuotta tutkimus- ja yliopiston kirjastossa työskennelleen, esimiesasemassa olevan peruspalkka kaikkine ikälisineen on 12 493,48 mk, bruttopalkka nousi 320 mk ja netto 11 mk. Tällainen esimerkkitapaus ei ole mitenkään poikkeuksellinen korkeakoulutetulla henkilöstölläkään. - Missä näkyy koulutuksen osuus palkoissa!?

Kuinka kansanedustajat kehtaavat esittää itselleen 30 prosentin palkankorotuksia, kun samanaikaisesti valtiovarainministeriöstä Raimo Sailas kyselee kansan mielipidettä säästökohteista, valtiovarainministeri haluaa puolittaa kevään palkankorotuksista aiheutuvan lisämenoerän ja pääministeri vetoaa maltillisten tulosopimusten puolesta, jotta ei vaarannettaisi valtiontalouden ja työllisyyden kehitystä.

Ehdotankin, että seuraavissa eduskuntavaaleissa säästämme palkkamenoista valitsemalla ainoastaan sata kansanedustajaa kahdensadan asemasta.

Kansanedustajien palkkausvaateessa on nähtävissä poliitikkojemme todellinen arvon mitta. Heille se on raha. Kansalle kuitenkin pitäisi riittää työn. Lisäksi rahaa ei tahdo riittää edes toimintojen pyörittämiseen. Poliisia uhataan pakkolomautuksilla ja punakynällä pyyhitään toiminnan turvaamiseen tarvittavat lisämääräraha-anomukset. Korkeakouluilta supistetaan perusmäärärahoja, mikä vaikeuttaa sekä opetusta että tutkimusta. Entä siivoojat, opettajat, maanviljelijät, eläkeläiset, lääkärit, lastentarhanopettajat, sosiaalityöntekijät jne. - kaikkien heidän työnsä on arvokasta ja se tulisi kansanedustajienkin tietää ja tiedostaa.

Arvon mitta on työ ja kohtuullinen korvaus siitä, niin että kaikki voisivat tulla palkallaan toimeen ja panostaa niin kotona kuin työssäkin niihin arvoihin, joilla voimme turvata myös lapsillemme ja lasten lapsille turvallisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan.

Kansanedustajilla on tällä hetkellä aivan kohtuullisen hyvä palkka erilaisten luontaisetujen lisäksi. Enempää he eivät todellakaan tarvitse eivätkä ansaitse. Yleiskorotustaso riittää hyvin heillekin.

Hyvät kansanedustajat, kantakaa vastuunne suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseksi, valtion ja yksityisten laitosten toiminnan turvaamiseksi, vanhemmuuden arvostuksen nostamiseksi niin, että ne sosiaaliset ongelmat, jotka ovat tänä päivänä nähtävissä, saataisiin mitä pikimmin kääntymään laskuun ja yhteiskunnan arvot taas kohdalleen.
Maija Koskinen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.