Kirjoittajavieras-kolumni/Jukka-Pekka Puro:
Ryhmätyössä sen salaisuus

Toisin kuin usein ajattelemme, me pohjoismaalaiset olemme ryhmätyön edelläkävijöitä. Vaikka ryhmätyöskentelyn tieteellinen slangi tiimeineen ja managementteineen viittaa vahvasti Yhdysvaltoihin, ovat ryhmätyön tietyt osa-alueet ruotsalaista ja suomalaista perua. Sellaiset periaatteet kuin ryhmien itsenäisyys ja itseohjautuvuus kumpuavat Saabin ja Volvon kaltaisten yritysten 1960-luvulla tekemästä kehitystyöstä. Sittemmin ryhmätyöstä kuuluisaksi tulleet japanilaiset ja yhdysvaltalaiset seurasivat näitä periaatteita ja jalostivat niitä.

Ryhmätyö on palannut tämän jalostuksen jälkeen bumerangina pohjoismaihin. Mukana on seurannut näkemyksiä, joista osa sopii huonosti, osa surkeasti oloihimme. Ongelmaksi on muodostunut kulttuurien erilaisuus. Vaikka liiketoiminta on kansainvälistä ja kulttuurien yhteistyö avartuu, olemme edelleen suomalaisia, eikä muualta tulevia periaatteita saa istutettua tänne kuin joiltain osin.

Ryhmätyöskentelyn peruslähtökohtiin pitääkin sisältyä ajatus mukautumisesta. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä suomalaisessakin liike-elämässä pohdiskeltu japanilainen kaizen-tekniikka oli - ja on - käytännössä vaikea pala. Kaizen tarkoittaa Japanissa jatkuvaa, päättymätöntä kehitystä, ja se on ollut erottamaton osa sikäläistä ryhmätyökulttuuria: ryhmät tähtäävät aina korkeammalle ja entistä parempiin päämääriin. Kaizen tuotiin Suomeen normina, jonka mukaan meidänkin tulisi toimia lisätäksemme yksinkertaisesti yrityselämämme tuottavuutta.

Ongelmana on, että Kaizenia tai vastaavia ideoita ei voi tuoda sellaisinaan suomalaisiin ryhmiin. Ideoiden pitää virrata yli kulttuurirajojen, mutta suomalaisen ryhmätyön pitäisi kaiketi ensisijaisesti kehittää niitä ominaisuuksia, joita kannamme omassa kulttuurissa mukanamme.

Suomalainen ryhmänvetäjä, joka yrittää amerikkalaisten oppikirjojen mukaan ylettömästi aktivoida ja sitouttaa ryhmää, tekee itsensä ryhmän silmissä äkkiä naurunalaiseksi.

Onneksi mukautumisen ja kulttuurisen moninaisuuden hyväksyminen näkyy nykyään myös ryhmätyötä käsittelevässä tietellisessä kirjallisuudessa. Esimerkiksi juuri ilmestynyt Stephen Procterin ja Frank Muellerin Teamworking tuo hyvin esille sen, että jokainen toimintaympäristö luo itse parhaat ryhmänsä. Ryhmätyöskentelyn eri muodoilla ei ole itseisarvoa, eikä organisaatiota saisi pakottaa toimimaan jonkin ryhmäideologian mukaan vain siksi, että se on osoittautunut jossain hedelmälliseksi.

Tämän mukaan meidän tulisi Suomessakin etsiä käytettävissämme olevia hyveitä ja ihanteita omasta ympäristöstämme. Voimme kääntää mahdollisen hitautemme ja kulttuurillemme ominaisen osallistumisen korkean kynnyksen tekemisen laaduksi sekä henkilökohtaisen vapauden mukanaan tuomaksi innovaatiomahdollisuudeksi.
Kirjoittaja Jukka-Pekka Puro toimii Turun kauppakorkeakoulun alaisen johtamiskoulutusinstituutin koulutuspäällikkönä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.