Mihin hallitusvalta on hävittänyt
kansantuotteen kasvun

Kansalaisten työllä ja toiminnalla saatua kokonaistuloa sanotaan bruttokansantuotteeksi. Bruttokansantuote (BKT) on neljänä viime vuotena noussut Tilastokeskuksen ilmoituksen mukaan 564,6 miljardista 718,0 miljardiin markkaan eli 27,2 prosenttia. Tämän valossa näyttäisi, että kansalaisilla menee tosi hyvin. Näin suurta kansantuotteen kasvua näin lyhyessä ajassa tuskin koskaan aikaisemmin on tapahtunut. Miten tuo kansantuotteen voimakas nousu sitten näkyy esimerkiksi Turun palvelutuotannossa?

Tuntuisi oikealta, että valtio kansantuotteen kasvun suhteessa kasvattaisi myös kunnille osoittamiaan valtionosuuksia, jotka hyvinvointivaltiossa ovat tarkoitettu nimenomaan kuntien peruspalvelutuotannon turvaamiseen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Päinvastoin valtionosuudet kunnille ovat kahden viimeisen hallituksen hallitessa voimakkaasti vähentyneet.

Olen kerännyt taulukkoon Turun valtionosuuksien määrät vuosina 1995-1999. Olen myös laskenut siihen vertailuarvot valtionosuuksista, jos ne olisivat noudattaneet BKT:n virallisesti ilmoitettua kasvuvauhtia lähtökohtana vuosi 1995. Ero on näiden kahden summan erotus ja kaikissa tapauksissa Turulle murheellinen.

Valtionosuudet ovat Turussa neljän vuoden aikana jääneet kansantuotteen kasvuun verrattuna jälkeen yhteensä 1 416 Mmk! Jokainen voi päätellä, mitä 745 Mmk:n vähennys sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksissa merkitsee ja vastaavasti millaisia vaikeuksia 511 Mmk:n vähennys opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksissa on aiheuttanut.

Laskelmasta nähdään selkeästi, että hallitus ei enää kanna huolta ja vastuuta hyvinvointivaltion palvelujen kehittämisedellytyksistä. Kansan työllä keräämiä varoja ei ole oikeudenmukaisesti kohdistettu vanhusten, sairaiden ja vähäväkisten auttamiseen ja huolenpitoon eikä lastemme ja nuorisomme kouluasioiden hoitamiseen. Yliopistojen perusrahoituksen laiminlyönti on vain yksi konkreettinen esimerkki Suomelle elintärkeiden menestymisedellytysten unohtamisesta juuri huiman taloudellisen kasvun vuosina.

Kansalaisten onkin nyt vakavasti kysyttävä kaikilta hallitusvaltaa käyttäviltä tahoilta, mihin kansantulon kasvu on hävitetty? Oikeiston vastauksen arvaa: Valtionvelan lyhentämiseen ja verotuksen keventämiseen!

Vastaus on oikeistoideologian mukainen mutta ei totuuden mukainen. Erityisen kipeää luulisi vastauksen antamisen olevan ns. työväenpuolueille, jotka käsittämättömällä tavalla ovat olleet johtamassa kehitystä hyvinvointivaltion perusanturoiden murentamiseen.
Pentti Kosonen
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen
Turku (kesk)

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.