Kirjoittajavieras-kolumni Vuokko Niskanen
Merkki terveyskeskusmaksun korvaan

On tavallinen aamu tavallisessa turkulaisessa terveyskeskuksessa. Ulko-ovi on auki jo puoli seitsemältä ja astelen esteittä toiseen kerrokseen, laboratorion oven eteen, missä jo istuu suurinpiirtein ikäiseni mies. Toivottelemme hyvät huomenet ja toteamme olevamme suunnitelmallisia jonottajia kumpikin. Kokemus on meille opettanut, että päästäkseen laboratoriokokeeseen on hallittava kolmen perättäisen ja kahden rinnakkaisen jonon systeemi. Olemme ensimmäisessä jonossa ja tiedämme oven seuraavaan vaiheeseen avautuvan tunnin kuluttua.

Vallitsee rauhallinen aamuhämärä, kattovalotkaan eivät pala, lukeminen ei siis onnistu, mutta meillä, eläkeläisillä on aikaa ja yhteisiä asioita. Kerrataan siinä yli 65-vuotiaiden tilanne vähennyksineen ja korotuksineen, jotka kumpikin pienentävät nettoamme, sitä millä ostoskärryllisemme hankimme. Se kärryllinen kuitenkin maksaa meille saman kuin niille, joiden palkka automaattisesti korottuu itsestäänselvillä indekseillä, lakoista nyt puhumattakaan. Paljon puhutut verohelpotuksetkin toteutuvat palkansaajille, vaan ei eläkeläisille.

"Suomalaiset ovat aina tehneet elämän ahdingosta sisäisen elämän riemun", muistan jonkun kirjallisuuden tutkijan sanoneen. Tämä hiljainen hymyily tuntuu mm. Kalevalassa, sotakirjallisuudessa ja nyt meissä, laboratorioon aikovissa eläkeläisissä. Keskustelukaverini toteaakin, että meistä yli 65-vuotiaista haluttaisiin jo päästä eroon, pois eläkkeelle rynnivien suurten ikäluokkien tieltä. Ja siihen minä, että taidamme olla turha joukko, jonka pitäisi jo älytä häipyä "hiekansyöntiin".

Seitsemän maissa alkaa vuoronumeroa tavoittelevien jono kasvaa. Kirjoittamattoman säännön mukaan eteisen istumajärjestys tulee aikanaan olemaan myös vuoronumerojen järjestys. Tunnelma kiihtyy kaksoisoven aukeamishetken lähestyessä. Ovilasin takana on jo valo.

"Hyvää huomenta", kajahtaa reippaasti ja hyväntuulisesti. Yhtä reippaasti nousemme tuoleiltamme ja siirrymme jonotuksen vaiheeseen kaksi. Kirjoitan muistivihkooni surkuhupaisan tarinan jonottamisen anatomiasta, vierettäisistä ja perättäisistä jonoista, ohje- ja valotauluista, kahteen kastiin, nimellä tai numerolla kutsuttaviin jaetuista asiakkaista, laboratorion labyrintistä, jonka henkilökunta on kehitellyt edes jonkinasteisen työskentelyrauhan ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Havaintojeni myötä siirtyy myötätunto runsaasta asiakasmäärästä pienilukuiseen henkilökuntaan ja ratkaisu, joka helpottaisi kumpaakin osapuolta välähtää selkeänä mieleen. Tämän välähdyksen taustalla ovat lukuisat TS:n mielipide- ym. kirjoitukset, joista havahduttavimpana 12.4. julkaistu perushoitaja Oili Peltosen tilannekuvaus.

Eli:

Eikö sittenkin voitaisi ottaa käyttöön terveyskeskusmaksu? Me turhaan joukkoon kuuluvatkin, me jotka rasitamme terveyskeskuksia käynneillämme, saattaisimme maksaa siitä, että terveyskeskuksiin saataisiin pienemmällä koulutuksella hoituvia virkoja helpottamaan kalliisti koulutettujen työtä. Se auttaisi sekä henkilökuntaa että meitä. Se auttaisi myös niitä, jotka eivät vielä ole kertaakaan terveyskeskuksen palveluja tarvinneet. Nythän me kaikki yhdessä maksamme lopulta koko ruljanssin veroina.

Jos nykyisellä valtuustolla on jo niin piintyneet periaatteensa, ettei niistä järkisyistäkään voi luopua, niin odotetaan uutta. Äänestetään päättäjiksi sellaiset, jotka uskaltavat luvata ja puolueesta huolimatta myös pitävät lupauksensa ohjata mahdolliset terveyskeskusmaksut sananmukaisesti ja nimenomaan terveyskeskusten työhön.

Mihinkään terveydenhuollon yleiseen puutostilaan ei terveyskeskusmaksuja saisi ripotella.

Onko ehdotuksia ehdokkaiksi?
Kirjoittaja Vuokko Niskanen on turkulainen kirjailija.