Sanktiot eivät lisää opiskelumotivaatiota

TS/Arto Takala<br />Opintoajan rajoittaminen ja lisämaksut eivät kirjoittajan mukaan lisää opiskelumotivaatiota, vaan saavat aikaan opintojen entistäkin välineellisemmän merkityksen lisääntymisen.
TS/Arto Takala
Opintoajan rajoittaminen ja lisämaksut eivät kirjoittajan mukaan lisää opiskelumotivaatiota, vaan saavat aikaan opintojen entistäkin välineellisemmän merkityksen lisääntymisen.

TS:n Mielipiteet -palstalla 19.4. Tomas Haltsonen oli vahvasti yliopistojen lukukausimaksujen puolesta. Yliopisto-opintojen pitkittyminen ja opintojen keskeyttäminen ovat olleet tiedekuntien huolenaiheena ja lähtökohtana yliopistojen lukukausimaksuista käytävälle keskustelulle.

Huoli on aiheellinen, mutta lisätäänkö pakollisilla lukukausimaksuilla opintojen suorittamisnopeutta tai vähennetäänkö niillä keskeyttämisiä? Haltsonen näkee, että lukukausimaksut nostavat pyrkimiskynnystä yliopistoihin. Se on varmasti totta, mutta tuskin kyseessä on tällöin opiskeluhalukkuuden mittari, vaan pelkästään taloudellinen ja sosiaalinen este.

Lauri Luoto (TS 9.4.) on mielestäni oikeassa, että etenkin suuret lukukausimaksut lisäävät yhteiskunnallista epätasa-arvoa koulutuksen suhteen. Suomi on ollut edelläkävijä mahdollistaessaan korkea-asteen koulutuksen varallisuudesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta. Tilannetta ei helpota se, että lainanottomahdollisuuksia lisäämällä pyrittäisiin taloudellista panosta korvaamaan.

Lauri Luoto on mielestäni oikeassa epäillessään lukukausimaksujen pitkittävän entisestään opintoja. Laina on vain taloudellisen rasitteen siirtämistä tulevaisuuteen, siksi moni ei ole sitä halukas ottamaan edes nyt ja käy siksi töissä.

Yliopisto-opiskelijat eivät kaikki ole taloudellisesti vapaita, naimattomia ja nuoria ihmisiä, vaan joukossa on paljon mm. perheellisiä, asuntovelkaisia ja myös mahdollisesti luottohäiriöisiä opiskelijoita, joille lisälaina ei tule kysymykseen. Valmistuminen suoraan akateemisille työmarkkinoille ei sekään ole enää itsestäänselvyys.

Miksi opintotuen korottamiseen pitäisi olla syynä vain lukukausimaksujen pakollistaminen? Opiskelijat ovat ainoa yhteiskunnallinen ryhmä, joka joutuu kattamaan jo peruselinkustannuksensa (ruoan, vaatteet, asumisen) pankkilainalla. Opintotuen nostaminen edes perustoimeentulotuen tasolle vähentäisi varmasti opiskeluaikaisen palkkatyön tarvetta ja siten vaikuttaisi suoraan opiskeluaikojen lyhentymiseen.

Kysymys opiskeluajoista ja keskeyttämisistä kulminoituu opiskelumotivaatioon. Opiskeluputkesta toiseen siirtyminen uuvuttaa. Kova kilpailu jatko-opiskelupaikoista ja nuorten työllistymis/kouluttautumisvelvollisuudet pakottavat opiskelijoita pyrkimään johonkin.

Todellista omaa motivaatiota tai tietämystä opiskelualasta ei ehdi pohtia tai kokeilla koululaitoksen ulkopuolella. Kun opiskelupaikka on varmistunut, voi tahtia löysätä, jolloin opiskelua tärkeämmäksi voivat nousta sosiaalinen elämä ja osakunta- ja ainejärjestöjen vapaa-ajan aktiviteetit.

Motivaatiota ei mielestäni lisätä ulkoisilla sanktioilla. Suuri lukukausimaksu on etukäteissanktio, kaiken varalta perittävä sakko opiskelijoiden pitämiseksi ruodussa. Opintoajan rajoittaminen ja lisämaksut eivät lisää opiskelumotivaatiota, vaan saavat aikaan opintojen entistäkin välineellisemmän merkityksen lisääntymisen. Opintoja suoritetaan, kun on pakko, eikä sillä tavoin lisätä etenkään tieteellistä ajattelua, mikä yliopistoissa pitäisi olla edelleen keskeinen tavoite.

Sakkojen ja rangaistusten sijaan pohtisin mieluummin opiskelumenetelmien kehittämistä. En usko, että erillinen opiskelijoiden asiaa ajava virkamies myöskään opiskeluinnokkuutta lisäisi, vaan halu opiskeluun olisi löydettävä kunkin opiskelijan omasta sydämestä ja koko yliopiston ilmapiiristä.

Yhteistyötä opiskelijatasolla eri vuosikurssien ja tiedekuntien välillä voisi kehittää opiskelua kannustavaksi vapaa-ajan rientojen sijaan. Erilaiset opintopiirit, avoimet seminaarit ja tutortoiminta olisivat eräs mahdollisuus.

Tieto eri tiedekuntien ja tiedekorkeakoulujen tarjoamista vaihtoehdoista auttaisi kutakin opiskelijaa löytämään juuri itseä eniten kiinnostavan tieteenalan. Myös mahdollisuudet vaihtaa pääainetta eri tiedekuntien ja laitosten välillä voisi olla joustavampaa.

Pääsykokeet ovat mielestäni edelleen hyvä tapa karsia opiskelijoita jo lähtöruudussa. Keskieurooppalainen pudotuspeli opintojen aikana on raaka, eikä ota huomioon elämäntilanteen muutoksia, mutta nykyinen 25 ov:n minimivaatimus lukuvuodessa on mielestäni liian alhainen. Vaatimus voisi olla 30 ov, etenkin jos opintotukea nostetaan.

Entäpä portaittainen opintotuki: perusosan lisäksi jokaisesta lisäopintoviikosta opintorahaa lisätään? Tai opintotuen hakuvaiheessa esitettävä karkea opintosuunnitelma? Myös stipendien ja muiden rahallisten kannustimien vähentävä vaikutus opintotukeen tulisi ehdottomasti poistaa!

Keskeistä on, että opiskelumotivaatio löytyy omasta itsestä. Vitsa ei oppimisintoa lisää, mutta perustoimeentulon turvaaminen ja erilaiset porkkanat ja opiskelumyönteinen yhteistyön ilmapiiri voivat olla sille hyvä lähtökohta.
Kirsi Kantola
aikuiskasvatustieteen yo