Säästötalkoot alkavat jo väsyttää

Kirjoittaja toteaa, että Tyksin säästötalkoot ovat kestäneet koko 1990-luvun.
Kirjoittaja toteaa, että Tyksin säästötalkoot ovat kestäneet koko 1990-luvun.

Kevään aikana olemme saaneet seurata kuinka Suomessa lakkoillaan, vaaditaan palkankorotuksia ja muitakin etuja. Miesvaltaisia aloja, joita arvostetaan ja jotka ovat yhteiskunnalle tärkeitä ja jotka tuottavat. Eihän se haittaa, vaikka lakkoilemalla tulisikin miljoonien tappiot yhteiskunnalle.

Samaan aikaan terveydenhoitopuolella ihmiset uupuvat työtaakkansa alle ja kaiken lisäksi pienellä palkalla. Naisvaltainen ala, jota ei arvosteta ja joka ei tuota mitään, eikä tunnu olevan yhteiskunnalle tärkeä.

Jos sairaanhoitajat menevät lakkoon, osoitetaan heti sormella ja sanotaan, että potilaat kärsivät ja ihmishenkiä vaarantuu. Ja kuitenkin lakonkin aikana sairaala pyörii ja tunnolliset työntekijät hoitavat työnsä. Heillä on korkea moraali, vaikka eivät olisikaan kutsumusammatissa. Korkean moraalin ja ammattitaidon ansiosta potilaat tulevat vieläkin hoidettua melko hyvin kaiken kiireen ja ahtaudenkin keskellä.

Saatiinhan mekin palkankorotus, parisen sataa kuussa ja ilman lakkoilua. Suurin osa meistä on siihenkin tyytyväinen, vaikka ei sillä rikastuta.

Ilo on pieni ja lyhytaikainen. Tyksin johto ilmoittaa: palkkabudjetti ylittyy reippaasti. Budjetti, joka tehdään aina alakanttiin ja melko varmasti tiedetään jo sitä tehdessä, että se ylittyy.

Minä en enää jaksa osallistua koko 1990-luvun kestäneisiin säästötalkoisiin, kun en koskaan ole tuhlannutkaan enkä minkäänlaisista kulutusjuhlista ole osalliseksi päässyt. Nyt olisi aika parempipalkkaisten ja niiden, jotka todellisuudessa ovat tuhlanneet, ruveta myös säästämään.

Lähivuosina tulee Tyksistäkin lähtemään paljon työntekijöitä eläkkeelle. Siinä olisikin hyvä paikka säästää palkkakuluissa, jos ei palkattaisi ketään heidän tilalleen. Silloin nähtäisiin myös se, kuka Tyksissä töitä tekee.
Pienipalkkainen nainen