Kirjoittajavieras-kolumni
Heikki Rinne
Poliittinen kulttuuri

Vuosi on kulunut maaliskuun illasta, jolloin Turun työväentalon lämpiön näyttöruudulla seisoivat tylyt numerot. Ääniharavasta oli tullut varpuluuta, joka lakaisi kasaan kourallisen ääniä. Entiseltä metsurilta kului tuloksen sulatteluun vuosi.

Tulin valituksi eduskuntaan vuonna 1987 Satakunnan vaalipiiristä. Ruskolla asuvana ja kotipaikkaa täällä pitävänä asetuin vuoden 1999 vaaleissa ehdolle Varsinais-Suomessa, kotimaakunnassani.

Heti ensimmäisessä vaalitilaisuudessa havaitsin, että olin tullut, jos en aivan "filistealaisten leiriin", niin alueelle, jossa poliitikon puheitten ja tekojen (ratkaisevat äänestykset eduskunnassa) linjassa pitämisellä ei ole merkitystä.

Räikeimmillään tämä "poliittisen kulttuurin" -ilmiö näkyi kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksessa. Vain Timo Järvilahti ja allekirjoittanut äänestivät leikkausta vastaan. Molemmat putosivat eduskunnasta. Kaikki muut äänestivät perustuslain vastaisen leikkauksen puolesta tai olivat poissa salista äänestyksen ajan.

Merkittävän ympäristöteon tehnyt Jukka Roos, joka lakialoitteellaan pelasti Teijon luonnonalueet, putosi eduskunnasta. Hyvinvointipalveluja (edes kuivat vaipat) aktiivisimmin eduskunnassa puolustanut Helena Vartiainen sai myös äänestäjiltä lähtöpassit.

Yllätys oli, että kukaan ei ollut vähääkään kiinnostunut työllisyysohjelmasta, jolla oli tarkoitus konkreettisesti puuttua Turun vakavaan nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyteen, jonka seuraukset näkyvät sosiaalisina ongelmina kammottavimmissa muodoissaan. Pettymys oli, että en saanut valtakirjaa näiden asioiden ajamiseen.

Toinen hämmästykseni koski vaalirahoitusta. Varsinais-Suomessa liikkuvat todella suuret rahat, myös työväenliikkeen puolella. Ruissalon olutkuohut ovat vain kuplia. Omin varoin toimivat ehdokkaat joutuvat mahdottoman paikan eteen kustannusten takia. Jos ei ole rahoittajia (tuhansien markkojen mainoksia kymmeniä kertoja), niin äänestäjille muodostuu kuva, että ehdokas ei ole pyrkimässä tosissaan.

Rahoittajat ovat hyväosaisia (myös työväenliikkeen ehdokkaiden tukijat), jotka edellyttävät katetta. Näin muodostuu "sosiaalinen pirunlukko", jossa niiden ihmisten asia, joita työväenliikkeen edustajien kuuluisi puolustaa, jää kiitollisuudenvelkaa maksettaessa hoitamatta.

Kolmas yllätys oli vihan vimma "vähimpiä veljiä kohtaan", kuten Sanassa syrjäytyneitä ihmisiä kutsutaan. "Työttömät ovat työnvieroksujia ja sosiaalisten tukien varaan joutuneet väärinkäyttäjiä" -kommentit kaikuivat äänekkäinä.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut. Vallalla on sietämätön kolmiyhteys, jossa leipäjonot pitenevät (yli miljoona ihmistä joutuu vuoden kuluessa turvautumaan erilaisiin ruoka-apuihin), kansantulo (yhteinen jaettava) kasvaa ja koko poliittinen työväenliike istuu hallituksessa.

Vaikka alueellinen sijaintimme on valtakunnan edullisin ja vaikutusvaltaisimmat valtakunnantason poliitikot kautta poliittisten puolueiden ovat lähtöisin täältä, on nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys Turussa pahempaa kuin vaikeimmilla kehitysalueilla. Muuta todistusta "erilaisesta poliittisesta kulttuurista" ei tarvita.
Kirjoittaja Heikki Rinne on nousiaislainen Sdp:n entinen kansanedustaja.