Kirjoittajavieras-kolumni
Eevi Raunio
Turvaverkko

"Ei hyvä kello kauan tuntia pistele", huuteli helppoheikki Kuopion torilla. Onkohan tämänkaltaisella kellolla mitattu aikaa vai mistä mahtaa johtua, kun yleisesti puhutaan kiihtyvällä vauhdilla tapahtuvasta ikääntymisestä.

Mielestäni ihmiset vanhenevat samalla vauhdilla. Ehkä vain on niin, että nuorena kasvetaan ja vanhempana ikäännytään. Viime vuosituhannen lopussa meillä puhuttiin ikäihmisten vuodesta.

Julkisuudessa on ollut esillä, miten moni kokee olonsa turvattomaksi asuessaan yksin kaupungissa tai kylällä. Mistä sitten johtuu tämä ihmisten yksinäisyys? Onko syynä juurettomuus?

Vanhaan kyläyhteisöön kuului toinen toisistaan huolehtiminen, koska samoilla seuduilla oli asuttu useiden sukupolvien ajan. Tällä hetkellä yhä useampi asuu muualla kuin edelliset sukupolvet ja perinteiset turvaverkot ovat puutteelliset.

Nuoret perheet ovat lähteneet perustamaan turvaverkkoja, koska ei ole lähiomaisia mailla eikä halmeilla, eikä edes naapurustoa tunneta. Pienten lasten kanssa on helpompi tutustua uusiin ihmisiin ja saada kontakteja. Perheiden rakenteet ovat muuttuneet ja yhteiskunnassamme on entistä enemmän yksineläjiä. Seurakunnat ovat käynnistäneet sinkkutoimintaa, mutta sinne eivät kaikki halua lähteä mukaan. Pohdittavaa riittää siinä, miten saataisiin yksin asuvien ihmisten turvaverkot pitäviksi.

Nuoruudessa on helppo solmia ihmissuhteita, varttuneemmalla iällä se on vaikeampaa. Varsinkin siinä vaiheessa kun ihminen jää yksin puolison kuoleman tai eron yhteydessä, on vaikea löytää olkapäätä, kuuntelijaa ja ymmärtäjää.

Jos ei ole työvuosina luonut minkäänlaisia ihmissuhteita, kuinka niitä voisi luoda silloin kun työ puuttuu. Arka ihminen tulee entistä aremmaksi ja linnoittautuu omaan karsinaansa. Voi käydä jopa niin, että ennen pitkää menettää taidon puhua.

Puhutaan paljon ns. kolmannen sektorin (seurakunnat, vapaaehtoisjärjestöt ym.) vaikutuksesta. Sen varaan ei kuitenkaan voida laskea, sillä vaikka sieltä löytyy ystäväpalveluja ja vastaavia, ne eivät tavoita kaikkia. Nyt tarvitaan kansanliikettä toisten ihmisten huomioon ottamiseksi. Miten se käytännössä toimisi onkin visainen kysymys.

Välittäminen alkaa pienistä arkipäivän asioista. Kun tähän saakka on käännytty sisäänpäin ja vetäydytty omiin lokeroihin, mitä jos yritettäisiinkin kääntyä ulospäin ja aloitettaisiin vaikkapa tervehtimällä naapuria.

Jostakin pitäisi turvaverkkojen rakentaminen aloittaa. Eeva Kilpi kuvaa runossaan yksinäisyyttä: "Hän tilasi sanomalehden, että joku kävisi". Jokaisesta itsestään löytyy voimavarat. Jotkut meistä pystyvät luomaan kontakteja paremmin kuin toiset ja huolehtimaan itsestään. Mutta kuka välittäisi maan hiljaisista?
Kirjoittaja on turkulainen maalarimestari.