Linnut kuuluvat kaupunkiin

Kai Aulio<br />Vartiovuori kaipaa linnunpönttöjä, kirjoittaja huomauttaa.
Kai Aulio
Vartiovuori kaipaa linnunpönttöjä, kirjoittaja huomauttaa.

Kevät tuo tullessaan ystävämme muuttolinnut. Kuitenkaan nämä visertäjät eivät ilmeisestikään ole tervetulleita Turkuun. Sen huomaa, kun tekee pienen kävelyretken Vartiovuoren laajaan puistoon.

Linnunpöntöt ovat vanhuuttaan ja hoidon puutteessa hajonneet, kivitetty rikki, revitty alas jne. Kottarainen, joka vuosittain palasi tuttuun pönttöönsä on nyt kadonnut - pönttöä ei ole enää. Kirjosiepot ja tiaiset tulevat turhaan etsimään asuinsijaa. Tämä on minusta välinpitämättömyyden huippu. Eikö kenellekään kuulu huolehtia asiasta? Pöntöt eivät ole kalliita, ja niiden ylöslaitto ja huolto ei voi viedä kauan.

Älykkäät ja veikeät varikset näyttävät olevan nekin liikaa Vartiovuorenpuistossa. Ne kolme paria, jotka uskaltavat pesiä puistossa, ovat vihan ja vainon kohteena. Kyllä varis on yhtä oikeutettu pesimään ja elämään kaupungissa kuin pullasorsat.

Kun varikset pesimäaikaan puolustavat pesäänsä ja myöhemmin poikasiaan, niiden täytyisi saada olla rauhassa. Nyt niitä kutsutaan mielenvikaisiksi ja häiriköiksi, joita kuuluu tappaa. Ja niin tehtiinkin tässä pari vuotta sitten. Poliisit saapuivat ampumaan aikuisia lintuja, ja pienet vasta pesästä lähteneet poikaset jätettiin kitumaan maahan ihmisten ja koirien armoille.

Olen itse viiden vuoden ajan seurannut erästä varisperhettä ja tutustunut sen jäseniin ja mielenkiintoisiin puuhiin. Voin vakuuttaa, etteivät varikset ole hyökänneet vaan tulevat syömään ja tuovat poikasetkin mukanaan.
Etukäteen kiittäen