Pitkän työmatkan
ihanuus ja kurjuus

Nyt kun työvoimaa aletaan liikutella mielin määrin, tulee esiin mielenkiintoisia kysymyksiä. Mikä olisikaan se palkan määrä, jota kannattaa lähteä hakemaan pitkän työmatkan - esimerkiksi 50-70 kilometrin päästä, edellyttäen, ettei julkisia kulkuneuvoja eikä kimppakyytiä ole saatavissa?

Voidaanko vaatia, että jokaisella, jolle osoitetaan työpaikka pitkän matkan päästä on kunnossa oleva, nuorehko auto? Tämä varsinkin silloin, kun henkilön tulotaso on aina ollut matala, ja uusi työ on yhtä kehnosti palkattu kuin entinenkin, eikä asunnon vaihto tule kysymykseen. Kuinka "joustava" työntekijän oikein tulee olla?

Bensiini maksaa nykyään lähes seitsemän markkaa litra, auton ylläpitokustannukset ovat Euroopan kalleimpia puhumattakaan auton tosi kalliista ostohinnasta.

Vaikka verottaja tulee vastaan yli 3 000 markan omavastuun jälkeen, ei tämä korvaa lähimainkaan niitä todellisia kuluja, jotka aiheutuvat siitä, että uudehko kunnossa oleva auto on valmiina pitkään työmatka-ajoon. Kun työpäivä venyy ylipitkäksi stressaavan työmatkan takia, ja kun itse työkin vie jo sinusta lähes kaiken energian, niin pistää ajattelemaan, onko tässä enää mitään mieltä?

Siitä, että käyt säännöllisessä työssä pitkän matkan takana hyötyvät etupäässä verottaja, vakuutusyhtiöt, autokauppa ja bensiiniyhtiöt. Pilaat lisäksi ilmaa. Tottakai hyödytät kansantaloutta, mutta mitä sinulle itsellesi lopultakin jää koko rumbasta.

Ei juuri muuta kuin jokailtainen lyijynraskas väsymys.
Uupunut ajaja