Hasan hakoteillä
terveysasioissa

Keskustelu Turun kirurgisen sairaalan toiminnasta on herättänyt hämmennystä ja kiukkua. Tämä keskustelu on kuitenkin kirkastanut meille kaupunkilaisille sen tosiasian, että terveydenhuollon puolella on olemassa vakavia rakenteellisia ongelmia. Turussa tarvitaan pikaisia erikoissairaanhoidon järjestelyjä.

Kun sitten lautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja on yrittänyt ehdottaa erikoissairaanhoidon päällekkäisyyksien poistamista ja järkevää työnjakoa Tyksin ja Turun kaupungin omistaman kirurgisen sairaalan kesken, niin sosialidemokraattisen kaupunginvaltuutetun Ruth Hasanin mielestä (TS 5.4.) kyseessä on tyksiläisten salaliitto. Niinpä tietysti.

Hasanin johtopäätökset asiassa ovat muutenkin outoja. Oletteko huomanneet, että aina kun terveyspuolella on ongelmia. Hasan sysää ne terveyslautakunnan niskaan. Sitä Hasan ei saanut kerrotuksi, että terveyslautakunnan määrärahoja on kerta toisensa jälkeen karsittu kaupunginhallituksessa ja - valtuustossa, jonka jäsen hän itsekin on.

Kun kirurgisen sairaalan leikkaussaleista yksi on ollut määrärahojen niukkuuden takia koko ajan käyttämättä niin tällä hetkellä on saatu 3 miljoonaa markkaa lautakunnan käyttöön kirurgiryhmän palkkaamiseksi. Mutta yhtään kirurgia ei ole tähän mennessä hakenut tehtävään. Syynä on alhainen palkkaus ja työpaikan epävakaisuus.

Sosialidemokraatit vastustavat terveyskeskusmaksun käyttöönottoa, vaikka tuolla rahalla naftaliiniin pantu leikkaussali olisi kyetty ottamaan käyttöön. Moni turkulainen on joutunut tämän takia jonottamaan. Pitämällä Turun kirurgisen sairaalan käyttöaste alhaisena pyritään muka osoittamaan, että sen toiminnot ovat Tyksiä kalliimmat. Mitä lähemmäksi vaalit tulevat sitä erikoisemmiksi näyttävät Hasanin väitteet tulevan. Ennen seuraavaa ulostuloa hänen kannattaisi ehdottomasti keskustella lääninlääkärinä toimivan puoluetoverinsa kanssa.

Hasan ja sosialidemokraattien ay-siipi eivät halua muutoksia. Tästä seuraa kustannusnousuja, pitempiä jonoja, ihmisten hakeutumista muualle terveydenhoitoon, mistä lasku kuitenkin tulee Turkuun.

Turun on kyettävä käyttämään hyväkseen alueen kaikkia terveydenhuollon mahdollisuuksia, koska sitä kautta kirurgiselle sairaalalle saadaan enemmän resursseja ortopediseen kirurgiaan. Ortopedinen kirurgia tarvitsee lisää resursseja ja niitä saadaan selkeyttämällä erikoissairaanhoidon työnjakoa. Juuri näin on toimittu mm. pääkaupunkiseudulla. Hasan haluaa pitää kiinni lukkiutuneesta tilanteesta, vaikka tietää sen tuovan pitempiä potilasjonoja ja veronkorotuksia.

Nyt on korkea aika varautua tulevaan. Turku voi selviytyä ongelmista, jos me osaamme hyödyntää terveydenhuollon olemassa olevia vahvuuksia.
Simo Klimscheffskij, kaupunginvaltuutettu (kok),
sairaanhoitopiirin varapuh.joht.