Sinisilmäisiä
pellavapäitä

Silloin kun isä venäläisen K125 moottoripyörän osti - kotona me tituloimme sitä pässiksi - lauloi Georg Malmstén jotenkin näin: Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen.

Siihen aikaan Kupittaan puistossa, siinä lintulammikon vieressä oli se pienoiskaupunki, jossa meitä sinisilmäisiä pellavapäitä opetti ihan oikea liikennepoliisi. Hän ohjasi meitä olemaan liikenteessä kohteliaita ja huomaavaisia toinen toisillemme. Hän opetti meille pipopäisille potkulautailijoille suuntamerkin näyttämistä käännyttäessä. Polkuautoilijoille opetettiin ryhmittymistä, ja oikealta tulevan etuajo-oikeutta.

Punarusettipäiset tytöntylleröt työnsivät jalkakäytävillä nukenvaunuja. Poliisisetä riensi pysäyttämään liikenteen. Hän ohjasi heidät turvallisesti suojatietä pitkin vaaroja vaanivan kadun yli.

Keväällä ei puistovahti ollut vielä herännyt talven horroksesta. Siksi me ajoimme kuraisina ja hiestä märkinä puistokäytäviä pitkin poliisia karkuun. Olimme korttelirosvoja. Harhautimme jeparit. Lopuksi Jappi Jousaset tekivät kunniakierroksen lintulammikon ympäri.

Piilouduimme liikennekaupunkiin. Ryömimme punaiseen taloon sisään. Siellä jaoimme saaliin. Poltimme puoliksi pikku Bostonin, jonka olimme juuri saaneet työmiehiltä, jotka rakensivat Wahlroosin tädin kipsaa Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkänkadun kulmaan.

Kysyimme sukkapullosta kahvia juovalta sedältä: "Mitä tähän rakennetaan?" Lupasi vastata ja antaa tupakan jos tappelemme. Sitä sanotaan nyt haasteeksi. Tahdoimme ottaa sen vastaan. Ei muuta kuin päälle ja muutama kuperkeikka hiekassa ja lopuksi kuolevan karmea huuto kun kaveri puri nilkkaani.

Sen verran fiksuutta meissä löytyi jo silloin, että luunpätkät ja veri jätettiin tappelusta pois. Vaikka koulun välitunnilla niiden käyttö oli sallittua, ainakin meidän oppilaiden kesken. Opettajat olivat eri meiltä. Ainahan ne ovat.

Hermosauhujen jälkeen ajoimme maailman reunalle. Lentokentälle. Jossakin Ruskon hautausmaan paikkeilla vastaamme tuli IFA F9. Pois tieltä ja äkkiä. Maastouduimme ojan pohjalle. Rasvaruiskusta tuli ulos hätääntynyt mies. Hän huikkasi ääni väristen: "Sattuiko poikiin pahasti?" Jo tovin karkuun ajettuamme huusimme: "Pari mutteria vaan osui päähän!"

Lentokenttä oli tyhjä ja autio. Tuulipussi roikkui. Alkoi pitkä matka koulusta kotiin.

Isä ehti ensin töistä. Ryhdikkäästi pässin sarvissa istuva mies hiljensi vauhtia ennen porttia. Hän näytti suuntamerkin oikealle ja vähensi kaasua. Jalkakäytävän reuna oli portin kohdalla korkea. Varoen hän lisää kaasua ja hitaasti kytkin ylös.

Mutta pässi oli päättänyt käydä toisin päin. Sotakorvausten uuvuttama työmies lisäsi hädissään kaasua ja syöksyi kovalla vauhdilla takaperin vastapäisen talon seinää päin. Sisällä nauratti, mutta en uskaltanut nauraa. Äiti iski silmää ja kutsui syömään. Hän tarjoili isälle herkkua: silakkalaatikkoa ja siinä päällä rapeiksi paistuneita ja suussa sulavia läskin kappaleita. Oli syötävä mukisematta kaikki, koska sotahommissakin tyydyttiin siihen mitä sai.
Kirjoittaja Ari Lehtinen on maskulainen harrastajakirjoittaja.