Rajat lakkoilulle

On taas kerran surullista kuultavaa, nähtävää ja sivullisena koettavaa tuo lakkojen suma. Että nuo hyväpalkkaiset tai kohtuullisesti ansaitsevat kehtaavatkin. Miksi ei kukaan koskaan palkkaneuvottelujen alkaessa kysy, olenko itse tai edustamani ryhmä palkkansa ansainnut, vai onko saatu korvaus ollut suurempi kuin mitä työnantaja tai yhteiskunta on työsuorituksesta hyötynyt.

Olisi ihanaa kerrankin kuulla työ- ja virkaehtosopimuksesta, jossa kaikille palkkahaitarin yläpäästä sen alapäähän sovittaisiin sama markkamääräinen korotus, joka yläpäässä huonosti korvaisi inflaatiovauhdin, mutta alapäässä reilummin.

Jospa saataisiin työlakeihin kohta, jossa sallittaisiin yli 12 000 markkaa bruttona ansaitseville lakkoon meno vain työtä vailla olevien toimeentuloturvan parantamiseksi. Oltaisiin oikealla linjalla ja SAK:kin voisi kerskua solidaarisella palkkapolitiikalla.

Hyväosaisten lakot ovat hävettäviä sekä kansantalouden että kristillisen etiikan kannalta. Vähäosaiset tarvitsisivat niissä menetettyjä tuottoja. Tietysti lakkojen suurin syy on työmarkkinapomoissa, jotka kynsin hampain pitävät kiinni asemistaan.

Eläkeläiset eivät lakkoile, eivät edes pienituloisimmat, eihän heillä ole keinojakaan siihen. Kuitenkin he ovat kymmenessä vuodessa menettäneet pitkälle toistakymmentä prosenttia suhteessa palkanansaitsijoihin.
Jokaisen korvaamattomuutta epäilevä