Kirjoittajavieras-kolumni
Pertti Hemmilä
Laki ja sen
soveltaminen

Eräässä kihlakunnanoikeudessa tuomittiin mies yhdennentoista kerran törkeästä rattijuopumuksesta. Tällä kertaa hän sai neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.

Hänen viimeisin tekonsa oli törkeä rattijuopumus. Mies oli kääntynyt vilkkaasti liikennöidyltä valtatieltä ja menettänyt autonsa hallinnan. Hänen autonsa oli törmännyt risteyksessä seisseeseen toiseen autoon. Mies oli jatkanut ajoaan pysähtymättä kunnes hän noin kilometrin päässä ajoi toisen kolarin. Kolarin jälkeen hän pysähtyi kirkon paikoitusalueelle nauttimaan olutta.

Vastaavanlaisia uutisia saamme lukea viikoittain. Rattijuoppous ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajaminen on yleistynyt huomattavasti.

Rangaistuskäytäntö ei vastaa kansan odotuksia eikä lainsäätäjien tahtoa. Tämä on myös yksi selkeä syy siihen, miksi luottamus oikeuslaitokseen on kansan silmissä romahtanut. Olisi toivottavaa, että oikeuslaitos havahtuisi itse muuttamaan oikeuskäytäntöä ilman, että eduskunnan tarvitsisi puuttua asioihin kovalla kädellä.

Vakiintunut oikeuskäytäntö on unohtanut täysin Rikoslain 6 luvun säännöksen, jonka mukaan rangaistuksen koventamisperusteena on tekijän aikaisempi rikollisuus. Törkeästä rattijuopumuksesta voidaan tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen, joten lain mukainen koventamisperuste on jäänyt soveltamatta, jos 11. kerralla tulee vain neljän kuukauden rangaistus.

Näyttää siltä, että jotkut oikeusoppineet elävät omassa arvomaailmassaan eivätkä välitä kansan odotuksista. Vielä vakavampaa on, että he ovat tosiasiassa monissa asioissa ottaneet lainsäätäjän roolin. Lakia ei sovelleta sillä tavalla kun eduskunta on sitä säätäessään edellyttänyt.

Rangaistusten koventamisperusteiden soveltamatta jättäminen on vain yksi esimerkki tästä. Rangaistukset ovat jatkuvasti asteikon lievimmästä päästä. Jos lainsäätäjän tahtoa ja kansan odotuksia noudatettaisiin, törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt saisi yhdennellätoista kerralla ainakin yhden vuoden mittaisen vankeusrangaistuksen. Tämäkin olisi vasta puolet maksimirangaistuksesta.

Poliittisten päätöksentekijöiden on aika ottaa kriminaalipolitiikassakin ohjakset käsiinsä. Jos oikeuslaitos ei halua noudattaa kansan oikeuskäsityksiä ja lainsäätäjän tahtoa, on eduskunnan puututtava asiaan, esimerkiksi ehdottomia minimirangaistuksia säätämällä. Voitaisiin säätää esimerkiksi, että viiden rattijuopumustuomion jälkeen rangaistuksen on oltava vähintään yksi vuosi vankeutta.

Rangaistuskäytäntöä arvioitaessa tulee muistaa myös se, että ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu ei edes kärsi rangaistustaan kokonaan. Ensikertalainen pääsee ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään tuomiostaan puolet ja rikoksen uusija kärsittyään kaksi kolmasosaa.

Kansalaisten on vaikeaa ymmärtää sitä, että kerta toisensa jälkeen tuomitaan ehdollisia rangaistuksia, vaikka tuomittu uusii rikollisen tekonsa edellisen ehdollisen rangaistuksen koetusaikana.

Lainsäätäjä on tarkoittanut ehdollisen rangaistuksen varoitukseksi, jonka uhkana on rangaistuksen täytäntöönpano, jos tuomittu syyllistyy rikoksiin koetusaikana. Nyt tämä on menettänyt merkityksensä, kun oikeuskäytännössä jaetaan ehdollisia tuomioita ehdollisten perään.
Kirjoittaja on kansanedustaja (kok).