Skitsofreniako aivosairaus?

Helsinkiläisessä ampumaseurassa tapahtuneesta murhasta tuomitun naisen jäätyä vaille rangaistusta sillä perusteella, että hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa, on jälleen nostanut esille kysymyksen skitsofrenian alkuperästä.

Melko laajalti väitetään skitsofrenian olevan aivosairaus, joka on periytyvää. Pitävätkö nämä väitteet paikkansa? Onko skitsofrenia biologinen sairaus, joka periytyy?

Viime vuosina ollaan lisääntyvässä määrin alettu väittää, että sekä psykoosissa että skitsofreniassa saattaa olla jonkinlaista geneettistä pohjaa, mutta itse "sairauden" puhkeamiseen vaikuttavat muun muassa syntymätrauma ja muut lapsuustraumat sekä lapsen väärä kohtelu.

Psykoosihoidon uranuurtaja, psykiatri John Weir Perry on osoittanut kuinka psykoosin nk. harhat ovatkin symbolisia kuvauksia siitä, mitä henkilölle on tapahtunut ja mikä prosessi hänen psyykessään on meneillään.

Psykiatri Martti Paloheimo kyseenalaistaa perinteisen psykiatrian näkemyksiä juuri ilmestyneessä kirjassaan lainaamalla skitsofreniatutkijoita: "... meillä on yhä enemmän syytä uskoa, että skitsofrenian syiden etsiminen neurofysiologisista ja neurokemiallisista syistä on etukäteisolettamusten muodossa johtanut tutkimuksen väärille jäljille. Me uskomme, että ainoa johdonmukainen ja pysyvä löydös, joka on ollut ilmiselvä kaikille niille, jotka ovat huolellisesti tutkineet skitsofreniaa sairastavien perheitä, on, että nämä potilaat säännöllisesti tulevat vakavasti häiriintyneistä kodeista. Niinpä näyttää siltä, että nyt on oikea aika jälleen keskittyä seuraamaan tätä päivänselvää johtolankaa ja tutkia kernaammin tosiasioita kuin yksipuolisia teorioita ja etukäteen laadittuja olettamuksia."

Eräät skitsofreniasta kirjoittaneet tutkijat kertovat, kuinka esimerkiksi suomalaisen aineiston pohjalta oli havaittavissa, miten sellainen lapsuustrauma kuin nuoremman sisaren syntyminen, kun vanhempi sisarus on alle kaksivuotias, voi altistaa myöhemmälle skitsofrenian puhkeamiselle. Samoin he ovat havainneet syntymätrauman, monien muiden traumojen sekä äidin, eri syistä tapahtuneen emotionaalisen etäisyyden (avioero, miehen kuolema, uuden kodin rakentaminen ym.) olevan usein yhteydessä lapsen myöhempään skitsofreniaan.

Professori Yrjö Alanen kysyi hiljattain, miten psykoterapia voisi vaikuttaa skitsofreniaan, jos kyseessä olisi puhdas aivosairaus. Bertram P. Karon skitsofreniaan kohdistetun psykoterapian pioneereja. Hänen mukaansa skitsofreeniset ihmiset kertovat insestistä, muusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, fyysisestä väärinkohtelusta ja emotionaalisesta hylkäämisestä ja siitä miten nämä kertomukset pyritään vaientamaan, väittämällä niitä "harhoiksi".

Onko niin, että väittämällä psyykkisiä ongelmia biologisiksi tai geneettisiksi sairauksiksi meidän ei tarvitse nähdä niitä tekoja ja kohteluja, jotka usein ovat noiden vaikeiden tragedioiden taustalla?
Olavi Noronen
terapeutti