"Sotasyyllisiltä" ei
mennyt kunnia

Turun Sanomien yleisönosastossa 8.11. Reino Peltomaa ehdottaa virallista kunnianpalautusta ja uutta kansainvälistä oikeudenkäyntiä niille vuosien 1941-1944 poliittisille johtajillemme, jotka aikanaan jouduttiin ns. "sotasyyllisinä" tuomitsemaan. Ehdotuksen henki on tietysti aivan myönteinen, mutta itse näkisin asian toisin.

Maineen ja kunnian palautushan edellyttää ensin niiden menettämistä. Tuskinpa suomalaisten suurelle enemmistölle, ehkä fanaattisinta äärivasemmistoa lukuunottamatta, on ollut mitenkään epäselvää, mistä tuossa sinänsä epämiellyttävässä sotasyyllisyysprosessissa oli kysymys.

Poliittisten johtajien syyttäminen ja tuomitseminen taannehtivan lainsäädännön nojalla oli siinä kansainvälisessä tilanteessa ulkovaltojen sanelema pakko, enkä näe erityisen hävettävänä tai nöyryyttävänä sitä, että suomalaiset onnistuivat pitämään tämän prosessin omissa käsissään, kun vaihtoehtona oli ainoastaan ko. henkilöiden luovuttaminen liittoutuneiden, käytännössä Neuvostoliiton, syytettäviksi ja tuomittaviksi. Jokainen voinee nämä tuomiot kuvitella.

Oikeudenkäynnin aikana Sveitsin korkeimman oikeuden presidentti esitti lähettilään välityksellä Suomen hallitukselle pragmaattisena käsityksenään, että kun sodan aikana asevelvolliset kansalaiset joutuvat kaatumaan rintamalla, on poliitikkojen oltava valmiita sodan jälkeen istumaan vankilassa, jos isänmaan etu sitä vaatii. Hän suositteli ankaria tuomioita ja pikaista armahdusta heti, kun poliittinen tilanne sen taas sallii.

Ne miehet, jotka joutuivat tämän taakan kantamaan, eivät käsittääkseni missään vaiheessa ole menettäneet kunniaansa, tuskinpa mainettaankaan. Päinvastoin. Niin aikanaan, kuin tänäänkin he nauttivat yleistä arvonantoa.
Heikki Suokivi