Moitteita kuskeille ja matkustajille

TS/Jari Laurikko<br />Kirjoittajan mukaan joidenkin kuljettajien ajotyyli paitsi heikentää mukavuutta, myös vaarantaa turvallisuutta.
TS/Jari Laurikko
Kirjoittajan mukaan joidenkin kuljettajien ajotyyli paitsi heikentää mukavuutta, myös vaarantaa turvallisuutta.

Kuljen päivittäin bussilla kaupungin ja asuntoni väliä, ja olen kiinnittänyt huomioni muutamiin seikkoihin. Vaikka pysäkiltä lähdettäessä jo nähdään että edessä on punainen valo tai pysähtynyt auto ihan alle sadan metrin päässä, niin silti on pakko kiihdyttää kuin formuloissa tai rallissa, ja välittömästi jarruttaa valtavan voimakkaasti. Itsekin autoilevana henkilönä ihmettelen, miten autonkuljettajien lähes eliittinä pidetyn ryhmän jotkut kuljettajat käyttäytyy näin liikenteessä. Seurauksena matkustajien turvallisuuden huomattava heikentyminen.

Kiihdytettäessä seisovat matkustajat heilahtavat toiseen suuntaan ja kovassa jarrutuksessa taas toiseen suuntaan. Jopa penkillä istuessa joskus tuntuu kuin olisi vaarassa pudota. Kovassa kiihdytyksessä polttoainetta menee lähes raakana pakoputkesta ulos, ja näin saastuvuus lisääntyy.

Tämä ei koske tietenkään kaikkia kuljettajia, mutta osaa heistä. Samoin kuljettajan takapuoli on "liimattu" penkkiin kiinni. Ei ole enää aikoihin tapahtunut, että kuljettaja tulisi nostamaan lastenvaunuja.

On puhuttu aikataulujen kireydestä, että kuljettaja ei ehdi. Kuitenkin on molemmissa päissä hyvää aikaa tupakkataukoon - jopa kymmenen minuuttia - niin siksi ihmettelen tätä. Ruuhka-ajat ovat erikseen.

Matkustajia on luonnollisesti joka lähtöön. Minua lähinnä ihmetyttää se, eikö lapsille enää opeteta kotona ja koulussa tapoja. Itse koululaisena ollessani opetettiin, että vanhemmalle ihmiselle luovutetaan aina paikka. Nyt vanhemmat näyttävät itse esimerkkiä istumalla pienten lasten kanssa rinnakkain penkissä ja vanhat ihmiset seisovat. Ei voi ottaa lasta millään syliin.

Oman lukunsa ansaitsevat myös kassien kanssa istuvat, toinen penkki on kasseja varten ja jälleen ihmisiä seisoo sen takia. Miksi kuljettaja ei voi tällaiselle henkilölle sanoa: "Ole hyvä ja siirrä kassisi pois, koska et ole maksanut siitä paikasta"?
Ei tiukkis