Onko tavoitteleminen
syntiä?

Uusi Katekismus on valmistunut. Käskyjen sanamuodot on julkistettu ja niitä vertaillaan aikaisemman katekismuksen sanamuotojen kanssa (TS.13.11.). Kirkolliskokous on seurannut piispa Huovisen valmistelua. Kaksi muutosta pistää silmään. Huorinteon kieltämisen sijasta kuudes käsky on seuraava: Älä tee aviorikosta. Näin oli Lutherin Vähässä katekismuksessakin (ehebrechen).

Sen sijaan viimeisten käskyjen "himoitsemista" koskeva kielto (Lutherilla begehren) on vaihdettu outoon muotoon: "Älä tavoittele" lähimmäisen omaisuutta, puolisoa jne. Jo uuden raamatunkäännöksen dekalogissa (2Moos.20:17) himoitseminen on korvattu tavoittelemisella.

Ihan tavallinen kielikorva kuitenkin sanoo, etteivät käsitteet ole synonyymejä. Abiturientit tavoittelevat valkolakkia, tuskin hassunkurisesti himoitsevat sitä. Jotakin virkaa voi kunniallisesti tavoitella, ei välttämättä himoita. Olisiko rahan tai omaisuuden tavoittelu sinänsä väärää? Mutta rahan himo epäilemättä sokaisee taloudellisen ajattelun ja turmelee mielen. Naisen himoitseminen on Vapahtajan syvän opetuksen mukaan jo aviorikos (Matt.5:28), joka monen kohdalla valmistelee raiskausta ja muita kauhistuksia. Toisen puolison tavoitteleminen on tietysti aviorikos.

Kuitenkin voihan sitä tavoitella monia hyviä asioita. Katekismuksen käskyissä itsessään neutraali "tavoittelu" on nyt saanut täysin tarpeettoman kielteisen etumerkin! Mitä varten kieltä ja moraalista tajua on köyhdytettävä, poistamalla käskyistä pintaa syvemmälle johdattava "himoitseminen"?

Kirkolliskokouksen raamattupalapeli ei tässä muutenkaan ole loksahtanut kohdalleen. Roomalaiskirjeessä todetaan ihan asiallisesti, ettei syntinsä tunteva "olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: 'Älä himoitse' " (Room. 7:7). Siinä viitataan jo mainittuun Mooseksen lain kohtaan (2Moos. 20:17). Jos uuden raamatunkäännöksen lukija kuitenkin avaa viitekohdan, hän astuu ikäänkuin tyhjään, sillä siellä hän nyt kohtaakin "tavoittelemisen"!

Miten tällaiseen on voitu päätyä? Tervettä kirkollista käsitteistöä ei ainakaan uskonpuhdistuksesta lähtien ole kopioitu suoraan Vanhasta testamentista. Lutherkin otti käskyjen sanamuodon ja niiden merkityksen Kristukselta, joka on lain täyttymys. Arvovaltaisesti Kristus on selittänyt ja vahvistanut Jumalan lain.
Eero Parvio