Kirjoittajavieras-kolumni
Leena Vainionpää:
"Ystävä sä lapsien..."

"Käännytetäänkö lapsia seurakunnassa, ei kai vaan lasta aivopestä tai pakoteta uskomaan Jumalaan?"

"Kai lapsille seurakunnan kerhoissa puhutaan riittävästi Jumalasta, niin että he siellä saavat kuulla Jumalan armosta ja Jeesuksen ylösnousemuksesta?"

Ei ole harvinaista, että tämän tyyppisiä kysymyksiä esitetään minulle työssäni. Vaikka kysymyksistä huokuu aikuisten ihmisten kaksi aivan erilaista pelkoa seurakunnan kristillisestä kasvatuksesta, ovat kysymykset mielestänin lopulta hyvinkin samankaltaisia. Haluavathan molemmat kysyjät turvata sen, että lapsi saisi olla turvallisessa ympäristössä, ei ainoastaan fyysisesti, vaan myös henkisesti ja hengellisesti.

Mitä sitten on lapsen kristillinen kasvatus? Miten lapsen kanssa tulisi käydä läpi kristinuskon perusasioita? Toisaalta vanhemmat ovat huolissaan siitä, ettei lasta manipuloida hengellisillä asioilla eikä aiheuteta lapselle ahdistusta ja ongelmia henkisesti ja hengellisesti. Lähdetään siitä, että jokainen oman aikuistumisensa myötä löytää maailmankatsomuksensa. Toisaalta kysellään maailmankatsomusta, joka on kestävää ja joka antaa lujan pohjan elämää varten. Kristillinen usko ja sen arvomaailma on monelle hyvinkin merkityksellinen tässä yhä moniarvoisemmassa maailmassa.

Lapsen kristillisen kasvatuksen perinne on pitkä kirkossamme. Jo Raamatusta nousee kasvatuksellinen tavoite, kun kristillistä sanomaa aivan uudenlaisesta toivosta ja lähimmäisen rakastamisesta kehotetaan kertomaan eteenpäin kanssaihmisille ja tuleville sukupolville. Viimeisten vuosisatojen aikana Suomessa tätä kasvatustyötä lasten kohdalla on perinteisesti hoidettu pyhäkoulujen, kinkereitten, koulun ja kodin kautta. Nykyisin mahdollisuudet ovat laajentuneet Lapsi- ja nuorisotyö kuuluu kiinteästi työmuotoihin. Niinpä perhekerhot, päiväkerhot, koululaisten iltapaiväkerhot ja muut harrastekerhot ovat monille perheille tuttuja ja arkeen kuuluvia seurakunnan toimintamuotoja.

Näiden lisäksi päivähoidon ja koulujen kanssa tehtävä yhteistyö ja kotien kristillinen kasvatus on suuressa arvossa Siksi pohdinnan arvoista on se, miten kodeissa kristillinen perinne menee ja voisi mennä eteenpäin tulevanakin vuosituhantena Ei ole harvinaista, että vanhemmat tuovat lapsensa seurakunnan kerhoon, koska he itse kokevat olevansa arkoja kertomaan Jumalasta tai tuntevat etääntyneensä seurakunnasta. Ja kuitenkin he toivovat lapsensa maailmankatsomuksen pohjautuvan kristilliselle uskolle.

Tässä on työntekijöillä suuri luottamustehtävä, jonka lasten huoltajat heille antavat. Tämän tehtävän lisäksi vanhempia halutaan rohkaista siinä, että he voivat omalta osaltaan kertoa seuraavalle sukupolvelle esimerkiksi iltarukouksen kautta siitä, että elämässä on jotakin pysyvää, ja että Jumalan todellisuus voi olla läsnä tämänkin päivän ihmisten elämässä ja arjessa.

Kristillinen kasvatus parhaimmillaan pohjautuu iloon, toivoon ja anteeksiantoon. Jokaiseen ihmiseen kätkeytyy salaisuuksia, joita kannattaa etsi. Kun jo lapsikin nähdään Jumalan luomana ainutlaatuisena ihmisenä, silloin kristillisestä kasvatuksesta tulee luonnollinen osa koko ihmisen kasvua.

Kirjoittaja on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän varhaiskasvatuksen pastori. Kirjoitus liittyy 7.11. Turun VPK:n talolla järjestettävään lastentapahtumaan. Kansainvälisestä lasten oikeuksien julistuksesta on tänä syksynä kulunut 10 vuotta.