En iskenyt työttömiä vyön alle

Juhani Uusitalo, väitit (TS 31.10.) minun iskeneen kirjoituksellani työttömiä ja samalla itseäni vyön alle. Tarkoituksenani ei ollut se, vaan kertoa mitä elävässä elämässä olen saanut kokea. Miltä tuntuu kun annetaan ymmärtää, että työttömällä ei ole oikeutta omistaa mitään välttämätöntä, saada parempaa asuntoa tai pitää ihmisarvoaan. Minä en todellakaan, niin kuin et sinäkään, menisi töihin markan tuntipalkasta.

Ehdotukseni loppujen työttömien työllistämisestä (eli työttömät työttömyyskorvausta vastaan töihin) ei ollut minun oma mielipiteeni, vaan suora lainaus erään valtion virkamiehen lausunnosta. Virkamiehen lausunto kuvaa monien työssäolevien ja hyväpalkkaisissa viroissa olevien ihmisten asennetta meitä työttömiä kohtaan. Nuorien työttömien suoranainen kusetus tunnetaan jo nyt nimellä työharjoittelu. Työharjoittelijoiden käyttö on todellista hyväksikäyttöä, jolle esim. työvoimaviranomaiset antavat täyden "siunauksensa".

Ja mitä tulee ostamaani kodinkoneeseen: sain sen hankittua vain pitkän ja piinallisen säästämisen tuloksena. En halunnut leuhkia, että minulla oli rahaa, vaikka olen työtön. Halusin vain kertoa millainen asenne myyjälläkin oli työttömiä kohtaan. En voi edes haaveilla elokuvista tai matkustelusta. Työmarkkinatuesta ei riitä säästöön, kun maksan sillä koko elämiseni. Vaatteita en ole ostanut pitkään aikaan.

Hyvä Juhani Uusitalo, minä tiedän mitä on työttömyys. Se on häpeällistä ja nöyryyttävää. Ja mitä tulee epäilykseesi työn tarpeellisuudesta toimeentuloni kannalta, työnsaanti olisi elintärkeää. Mitään muuta minä en tällä hetkellä halua enempää. Minä en saa tonneittain avustuksia vanhemmilta eikä sossu maksa vuokraani.

Kun on aikansa venyttänyt, tekisi mieleni jo välillä vinguttaa. Kun valtiolla, yrityksillä ja yksityisillä on kaikilla päämääränä vain voiton maksimointi, olisi välillä tervettä itse kunkin kokeilla tätä työttömyyden oletettua autuutta: häpeää, nöyryytystä, syyttelyä ja ainaista pennin venytystä.
Työttömyys tympii - edelleen