Kolumni/Ari Valjakka:
Sanomisen vaikeudesta

Arkkipiispa Jukka Paarma pyrkii uudessa virassaan osallistumaan kiitettävästi myös keskusteluun ihmisten arkipäiväisistä kysymyksistä. Kirkon johtohenkilön tavoite on hyvä, epävarmuuden ajan mielialayhteiskunnassa oikeaa tietä hakeva ihminen kaipaa tukea myös kirkon taholta.

Paarma on tuonut lyhyen virkakautensa aikana julkisuuteen ajatuksiaan varsin konkreettisista asioista. Mm. yritysjohdon optiot, pankinjohtaja Sirkka Hämäläisen eläkeratkaisu, median vallan paisuminen ja lapsilisät ovat nousseet arkkipiispan listalle.

Viimeksimainitussa arkkipiispa sanoi Etelä-Saimaan haastattelussa olevansa sitä mieltä, että lapsilisien maksamisessa voitaisiin siirtyä tarveharkintaan. Siis vauraat perheet jäisivät ilman, varattomille maksettaisiin lapsilisiä.

Jo V.J. Sukselaisen 40-luvun puolivälissä valmistuneessa väitöskirjassa tämä ajatus sai tyrmäystuomion. Iiro Viinasen valtiovarainministerikaudellaan henkiin herättelemänä sama idea upotettiin pikaisesti.

Lapsilisät eivät ole tulopolitiikkaa vaan kysymys on lasten tasa-arvosta. Jokainen lapsi yhteiskunnassa on oikeutettu tasa-arvoiseen kohteluun, progressiivinen verotus pitää huolen tulonjaon tasauksesta.

Kuka takaa muuten, että varattomampi perhe käyttää lapsilisärahat vaurasta tarkemmin juuri lasten hyväksi. Myös perheen varallisuudessa voi tapahtua suuria heittoja. Tämän päivän vauraus voi muuttua yhdessä yössä konkurssin kurjuudeksi, siitä edellinen lama kertoo karua kieltään.

Paarmakin myönsi haastattelussa, että perheiden taloustilanteen arviointi ei ole helppoa jatkaen, että täsmällisten esitysten tekeminen ei ole edes kirkonmiesten tehtävä.

Juuri tässä tullaan ongelmaan, jonka eteen uusi arkkipiispa on joutunut. Missä asioissa ja miten perusteellisesti hänen on syytä osallistua ajankohtaisia kysymyksiä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Paarman edeltäjä John Vikström oli 80-luvun alussa arkkipiispan virkaan astuessaan helpommassa asemassa. Hänen valintansa noudatteli vanhoja, totuttuja linjoja.

Arkkipiispaa ei haastettu jo kuukausia ennen valintaansa keskusteluun, jossa olisi pitänyt ottaa jämäkästi kantaa lähes asiaan kuin asiaan. Vikström sai koota ajatuksiaan ja kypsytellä mielipiteitään rauhassa ja tulla julkisuuteen omaan tahtiinsa.

Julkisuuden hallinta on erityisen vaikeaa maailmassa, jossa jopa kirjesalaisuutta rikotaan surutta. Tämän arkkipiispa koki vastattuaan kahden lapsensa huoltajuudesta taistelevan Kerstin Campoyn asiaa koskeneeseen kirjeeseen. Poikiensa huoltajuudesta raivoisasti taisteleva äiti vuodatti Jukka Paarman hänelle ymmärtämystä osoittaneen kirjeen Ilta-Sanomien palstoilla julkisuuteen.

Kirjeestä lainatuista otteista käy ilmi, että arkkipiispa asettuu kiistassa Kerstin Campoyn puolelle. Tapauksen taustoja ajatellen kannanottoa voisi harkita tarkemminkin. Poikien huoltajaksi on määrätty isä, tämä päätös on tehty oikeusvaltiona pidetyssä Yhdysvalloissa. Äiti on siepannut lakiperusteisen päätöksen vastaisesti lapsensa ja tuonut heidät salaa Suomeen.

Haagin lapsikaappaussopimuksen keskeinen periaate pitää lapsen laitonta maastavientiä lapsen edun vastaisena, jos se tapahtuu vain toisen vanhemman aloitteesta. Viikko sitten Campoy yritti uutta sieppausta Haukkalan sairaalasta Jyväskylässä, jossa huostaanotettuja poikia hoidetaan.

Kerstin Campoy on toimillaan ja niille hakemallaan julkisuudella valinnut lastensa kannalta erittäin arveluttavan tien. Lastensa tapaamisoikeus asialliseksi tiedetyn hoidon aikana ei riitä tunnemyrskyn keskellä sokeasti toimivalle äidille vaan hän yrittää uutta rikkomusta.

Asettuessaan puolustamaan tätä toimintaa, arkkipiispa kyseenalaistaa järjestäytyneen yhteiskunnan, mm. sosiaalihuollon, työskentelyä. Tämä tuskin on kirkon korkeimman viranhaltijan tarkoitus.

Jukka Paarma on oikealla tiellä pohtiessaan mm. työttömyyttä ja "hyvin suuriksi" kasvaneita tuloeroja. Hän näkee myös valtion velan eettisenä ongelmana "siinä mielessä, että maksamaton velka jää tuleville polville".

Kirkon ylin johtaja päättää tietenkin itse ajan ja paikan, missähän osallistuu ajankohtaisten yhteiskuntaeettisten kysymysten pohdiskeluun. Nyt kannanotoissa heijastuu suorituspakko. Tuskin kukaan arkkipiispaa jalkapuuhun hitaamminkaan kiiruhtamisesta asettaisi.

Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.