Mikä on ihan oikeasti tärkeää?

Lehtikuva<br />"Vaikken tiedä, mistä tämä erikoistumishuuma on saanut alkunsa, niin olisin sitä nyt jollen kokonaan lakkauttamassa niin ainakin jarruttamassa", Heli Paasio kirjoittaa.
Lehtikuva
"Vaikken tiedä, mistä tämä erikoistumishuuma on saanut alkunsa, niin olisin sitä nyt jollen kokonaan lakkauttamassa niin ainakin jarruttamassa", Heli Paasio kirjoittaa.

Olen seurannut keskustelua päiväkodeista, kouluista ja niiden erikoistumisista. Keskustelulla ja päätöksillä näyttää olevan pelottava loppu, jos tähän asiaan ei puututa, vaan trendi erikoistumisille jatkuu.

Ei voi välttyä kuulemasta niin virkamiesten kuin lautakunnan jäsentenkin suista sellaisia vaatimuksia, että koulujen on erikoistuttava ja erikoisluokkia niin kielten kuin muittenkin aineiden osalta on oltava joka lähtöön, jotta pysymme enenevässä kilpailussa mukana.

Turun on kuulemma näillä erikoisominaisuuksilla pidettävä huoli siitä, että koulumme ovat vetovoimaisia. Rahat ovat vähäiset ja nämä nousevat ensisijaisen huolen aiheiksi, ei voi olla totta. Missä on itsetuntomme ja ylpeytemme tavallisen perusopetuksen osalta?

Tavallisen opetuksen opettajat, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat eivät ole vielä lähestyneet katkeransuloisin kirjein ja puhelinsoitoin meitä päättäjiä. Eikö meidän siis tarvitse heistä välittää?

Joidenkin erikoisluokkien oppilaiden opettajat ja vanhemmat ovat olleet aktiivisia päättäjiin päin, uhkaileviakin, jos heidän vaatimuksiinsa erikoistoiminnan jatkumisen ja jopa sen laajentamisen suhteen ei suostuta.

Tällaisten yhteydenottojen jälkeen heille on annettu periksi ja todettu vain, että eri osapuolten näkemyksestä päädyttiin heille myönteiseen ratkaisuun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joidenkin päätöstentekijöiden on helpompi vaikean tilanteen tullen antaa aina periksi kuin oikeasti ottaa vastuu päätöksenteosta ja sen seuraamuksista.

Jos päätökset syntyvät tällaisin perustein, niin en voi olla yllyttämättä teitä tavallisten luokkien opettajat ja oppilaiden vanhemmat, ottakaa yhteyttä päättäjiin, olkaa ilkeitä ja hävyttömiä ja tehkää sitä niin kauan, että saatte tahtonne läpi.

Niin kauan, että saatte opetusryhmänne optimaalisen kokoisiksi ja opetusryhmillenne optimaaliset tilat ja tarvikkeet. Niin kauan, että enää teidän kustannuksellanne ei ylläpidetä kaikkia koululaitoksemme erikoistoimintoja, sillä sitähän se tänä päivänä kuitenkin on.

Vaikken tiedä, mistä tämä erikoistumishuuma on saanut alkunsa, niin olisin sitä nyt jollen kokonaan lakkauttamassa niin ainakin jarruttamassa. Tämä ainakin nyt, kun määrärahojen niukkuuden vuoksi on priorisoitava, mikä on ihan oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Nostan hattua teille tavallisen luokan opettajille, oppilaille ja oppilaiden vanhemmille, että olette jaksaneet olla huolehtimassa siitä kaikkein arvokkaimmastamme, perusopetuksesta.

Heli Paasio
Turun kaupungin opetus-
lautakunnan jäsen (sd)

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.