Suomi 1949 -kolumni
Veli Junttila:
Siirtoseurakunnat lakkautettiin

Vuonna 1949 hyväksyttiin kirkkolain muutos, jolla siirtoseurakunnat lakkautettiin ja niiden väestö kirjattiin asuinpaikkaseurakuntien rekistereihin.

Laki tuli voimaan 1950 alussa ja se koski yhteensä 48 luterilaista siirtoseurakuntaa ja kahta rukoushuonekuntaa.

Pääosa eli 41 seurakuntaa oli kuulunut Viipurin hiippakuntaan, joka vuonna 1945 muuttui Mikkelin hiippakunnaksi. Professori Eino Murtorinteen mukaan karjalaiset eivät olisi halunneet luopua seurakunnistaan, mutta lakkauttaminen oli perusteltua, sillä seurakuntien jäsenet asuivat hajallaan ja niiden toiminta oli vaikeaa ilman verotusoikeutta.

Karjalaan oli jäänyt paljon kirkollisia laitoksia, mm. Suomen Kirkon Sisälähetysseuran ja Viipurin diakonissalaitoksen rakennuksia. Alueluovutusten ja sodan tuhojen takia luterilainen kirkko oli menettänyt 70 kirkkoa, 19 seurakuntataloa, 92 pappilaa ja 11 kanttorilaa.

Sota kosketti vielä kipeämmin ortodoksista kirkkoa, jonka jäsenistä kaksi kolmannesta eli 47000 ihmistä menetti kotiseutunsa. Ortodoksisia siirtoseurakuntia oli yhteensä 18. Nämä seurakunnat lakkautettiin myös vuonna 1949 ja uusille asuma-alueille perustettiin 14 uutta seurakuntaa.

Karjalan pirstominen vei ortodokseilta kirkolliset hallintokeskukset, keskeiset luostarit ja yleensä koko kulttuuriympäristö menetettiin.

Kirkon keskushallinto siirtyi jo sodan aikana Sortavalasta Kuopioon ja Viipurin piispa siirtyi Helsinkiin.

Ortodoksinen siirtoväki sijoitettiin pääasiassa Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon sekä vähemmän Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen.

Eduskunta hyväksyi 1949 lain ortodoksisen kirkon jälleenrakentamisesta. Sen mukaan valtio lupasi rahoittaa uusien kirkkojen, rukoushuoneiden, hautausmaiden ja pappiloiden rakentamisen. Lain perusteella rakennettiin mm. 12 kirkkoa ja 43 rukoushuonetta.

Hajalleen pirstottu kirkko pyrki kaikin tavoin lujittamaan identiteettiään. Tätä työtä teki Pyhäin Sergein ja Hermanin veljeskunta sekä uusina järjestöinä Ortodoksisten nuorten liitto, ylioppilasliitto ja opettajain liitto. Järjestöt puolsivat mm. uskonnonopetuksen asemaa sekä ortodoksien perinteen säilyttämistä.

Neuvostoliitto oli sodan voittaja, mikä merkitsi myös Venäjän ortodoksisen kirkon kansainvälisen aseman vahvistumista. Suomen ortodoksinen kirkko joutui vaikeaan asemaan, ns. kanoniseen kriisiin kun Pihkovan arkkipiispa Grigori vieraili Suomessa 1945 ehdottamassa, että Suomen ortodoksinen kirkko palautetaan Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.

Professori Murtorinteen mukaan ehdotus kytkeytyi läheisesti Suomen yleispoliittisessa asemassa tapahtuneeseen muutokseen. Suomen ortodoksikirkossa varsinkin luostarien ja vanhaa ajanlaskua noudattavien piirissä kannatettiin liittymistä Moskovan patriarkaatin hengelliseen johtoon.

Venäjään liittymistä vastustivat kiivaasti lukuisat maallikot ja kansallismielinen papisto. Suomi kuului Konstantinopolin alaisuuteen ja sen ekumeeninen patriarkka Athenagoras tuki luonnollisesti kansallismielisiä.

Venäjän kirkko tarjosi porkkanaksi Suomen ortodokseille laajaa sisäistä itsenäisyyttä, mutta kansallismielisyys voimistui.

Pitkä kiista ratkesi vasta 1955, jolloin kirkolliskokous teki päätöksen Konstantinopolin puolesta. Samalla kirkolliskokous kuritti järjestykseen luostarit, jotka olivat antaneet jo suostumuksen Moskovan puolesta. Myös Moskovan patriarkaatti hyväksyi Suomen ratkaisun vuonna 1957.

Sodan jälkeen vuosina 1945-1951 oli arkkipiispana Aleksi Lehtonen, joka toimi aktiivisesti kirkon läntisten yhteyksien palauttamiseksi. Evankelis-luterilainen kirkko pelkäsi joutumista Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja tiiviit suhteet solmittiin Pohjoismaiden lisäksi mm. Englannin kirkkoon ja Amerikan luterilaisiin kirkkoihin.

Suomi oli mukana myös Lundissa 1947 perustamassa Luterilaista maailmanliittoa ja vuonna 1948 Amsterdamissa Kirkkojen maailmanneuvostoa.

Professori Murtorinteen mukaan nämä molemmat elimet tukivat myös merkittävällä tavalla maamme jälleenrakentamista. Paljon taloudellista apua tuli myös Amerikan luterilaisilta kirkoilta.

Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.