Asukkaat vastustavat Kakolan jätevedenpuhdistamoa

TS/Veikko Wahlroos<br />Kuvassa etualalla oleva Portsa on vanhaa puutaloaluetta. Kirjoittajat pelkäävät, että Kakolanmäelle suunniteltu jätevedenpuhdistamo tuhoaa Portsan idyllin. "Nykyiset päätöksentekijät sitovat kädet myös tulevilta sukupolvilta, jotka kenties arvostavat enemmän asumisviihtyisyyttä kuin kaupungin nykyiset päättäjät", he toteavat.
TS/Veikko Wahlroos
Kuvassa etualalla oleva Portsa on vanhaa puutaloaluetta. Kirjoittajat pelkäävät, että Kakolanmäelle suunniteltu jätevedenpuhdistamo tuhoaa Portsan idyllin. "Nykyiset päätöksentekijät sitovat kädet myös tulevilta sukupolvilta, jotka kenties arvostavat enemmän asumisviihtyisyyttä kuin kaupungin nykyiset päättäjät", he toteavat.

Turun kaupunki on saanut viime vuosina nostettua Aurajokivarren ilmettä, ja jokivarteen on rakennettu runsaasti uusia asuntoja. Asunnon ostopäätöstä tehtäessä ei kylläkään olla kerrottu, että kohta naapuriin asennetaan piippu, joka tuo uusia aromeja haisteltavaksi.

Kaupunki-ilme on parantunut myös Portsassa. Portsa on viihtyisä kokonaisuus vanhoine kunnostettuine taloineen, ja alue on siistiytynyt idylliseksi puutalomiljööksi. Jopa Puutarhakadun liikennettä on rajoitettu asumisviihtyvyyden takia.

Mutta missä on kestävä kehitys? Nyt Puutarhakadun pääty halutaankin uhrata jätevesien puhdistukselle. Osa idyllisestä Portsasta tuhotaan lopullisesti.

Missä ovat selvitykset kallion räjäyttämisen vaikutuksista talojen rakenteisiin? Kakolan peruskallion alapuolella olevat taloyhtiöt ovat viime vuosina investoineet suuret summat rahaa paalutukseen. Kaikki Portsan puoleiset talot kallion juurella ovat vanhoja, eivätkä niiden osittain vinot rakenteet välttämättä kestä maaperän räjäytyksiä.

Kakolan käytöstä muuhun kuin vankien säilytykseen on puhuttu jo kauan. On esitetty visioita kauniin rakennuksen ja sen ympärillä olevan puiston käyttämisestä matkailu- ja virkistyskäyttöön. Jos Kakolan alle rakennetaan jätevedenpuhdistamo, nämä suunnitelmat voidaan unohtaa.

Nykyiset päätöksentekijät sitovat kädet myös tulevilta sukupolvilta, jotka kenties arvostavat enemmän asumisviihtyisyyttä kuin kaupungin nykyiset päättäjät.

Missä muualla kuin Turussa halutaan jätevedenpuhdistamo keskustaan? Miksi Kakolan kallioon, kun peruskalliota on lääni täynnä? Miksi Turun keskustaan halutaan myös ympäristökuntien liemet? Nyt suunnitellun, Kakolan puhdistamon hajut kulkeutuisivat korkean piipun myötä koko keskustan haisteltavaksi.

Kakolan vaihtoehtoa puoltavat argumentit, kuten vesiensuojelunäkökulmat, tulisivat toteutumaan yhtälailla kaikissa asianmukaisesti rakennettavissa uudisrakennusvaihtoehdoissa. Nyt näitä perusteluja käytetään puoltamaan sijaintia, jolloin sekoitetaan kaksi täysin eri asiaa.

Jos tarkastelemme hanketta pelkästään rahan ja tekniikan näkökulmasta, silloin kysymme päättäjiltä, oletteko tutustuneet kaikkiin Suomessa rakennettuihin kallion sisällä sijaitseviin jätevedenpuhdistamoihin sekä niiden lopullisiin suunnittelu- , rakennus- ja käyttökustannuksiin? Oletteko tutustuneet kaikkiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja kuulleet alan tutkijoita?

Korkeakoulujen ja muiden tutkimuslaitosten tekemät tutkimukset lienevät objektiivisempia kuin rakennusliikkeiltä saamanne arviot. Mikä onkaan nykyisten asiantuntijoidenne kokemus vastaavan laitoksen rakentamisesta? Oppirahoja emme kaupungin asukkaina halua olla maksamassa.

Rakentamisen toteuttamiseksi hankkeellenne pitää saada mm. asemakaavamuutos ja ympäristölupa. Hankkeen suuruuden ja pitkäaikaisten vaikutuksien vuoksi olisi syytä järjestää uusi tiedotustilaisuus. Edellinen pidettiin yli kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen lienee valmistunut uusia selvityksiä. (Ympäristökeskuksen lausunnossa vaadittiin mm. lisäperusteluja vaihtoehtoisten sijaintipaikkojen hylkäämiselle).

Kustannusarvio on paisunut jo sadalla miljoonalla markalla 250 miljoonasta 350 miljoonaan. Tähän arvioon eivät tiettävästi edes sisälly hankkeen aiheuttamat haittakorvaukset ympäristön kiinteistöille, eivät katujärjestelyt, lupahankintojen kulut, vanhan puhdistamon purkaminen ja maaperän kunnostus, jne.

Koska käytäntö on osoittanut, että rakennusurakoiden hinta-arvioita korjataan vain ylöspäin, on todennäköistä, etteivät uudisrakentamisvaihtoehdon kulut tule jäämään alle puolen miljardin.

Ehdotamme, että kaupunki järjestää kuulemistilaisuuden kaikille alueen taloyhtiöille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuuteen pitää voida lähettää kysymyksiä etukäteen, jotta asiaa kehittelevät tahot voivat esittää tyhjentävät vastaukset kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. Jokaiselta alueen taloyhtiöltä olisi pyydettävä mielipide asiasta, ja se olisi myös otettava huomioon päätöksenteossa.

As Oy Turun Konnun asukkaat
Maija Vähämäki, KTM
Juha Laaksonen, VT
Tuija Levola, VT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.