Äänestäjät tuskin suostuvat blankovaltakirjoihin

Lehtikuva<br />"Ei ole demokratian kannalta perusteltua, että puoluejohtajat ottavat toimintamallinsa armeijalta ja laativat operatiiviset ratkaisunsa vasta sen jälkeen kun ovat saaneet kansalaisilta avoimen valtakirjan toimilleen", professori Voitto Helander kirjoittaa.
Lehtikuva
"Ei ole demokratian kannalta perusteltua, että puoluejohtajat ottavat toimintamallinsa armeijalta ja laativat operatiiviset ratkaisunsa vasta sen jälkeen kun ovat saaneet kansalaisilta avoimen valtakirjan toimilleen", professori Voitto Helander kirjoittaa.

Jokin aika sitten julkaistussa aliokirjoituksessa (TS 23.1.) Heikki Paloheimo arvosteli niitä, jotka odottavat suurten puolueiden paljastavan, millaista ohjelmaa ne aikovat seuraavalla vaalikaudella toteuttaa ja millaista perusrunkoa ne pitävät suotavana tavoitella. Taustana käytävälle keskustelulle on se, että kaksi kolmesta suuresta puolueesta menee mukaan hallitukseen kolmannen jäädessä oppositioon.

Kun Suomessa ei ole selkeää ideologista tai muunlaista blokkipolitiikan perinnettä, eivät puolueet ole tähän asti olleet järin halukkaita paljastamaan täsmennettyjä tavoitteitaan sen paremmin ohjemallisten peruskysymysten kuin hallituspohjankaan osalta. Ne ovat määräytyneet vasta vaalituloksen selvittyä.

Koska kuulun arvosteltuihin, katson aiheelliseksi kommentoida kollegani kritiikkiä. Kirjoituksessaan Paloheimo vertaa suuria puolueita kenraaleihin, jotka ennen hyökkäystä pysyvät visusti vaiti suunnittelemistaan operaatioista. Hänen kantansa on, että puoluejohtajat menettelevät typerästi, mikäli he paljastavat äänestäjille jo ennen vaaleja omat aikomuksensa vaalien jälkeisestä hallitusohjelmasta ja hallituksen rungon muodostavista puolueista.

Heidän kannattaa siis käyttää menettelyä, jota muutamat puolueet sovelsivat takavuosina valmistautuessaan presidentin valitsijamiesvaaleihin. Menettelyyn kuului olla etukäteen kertomatta, kenelle ehdokkaalle puolueen listalle annettu ääni oli loppujen lopuksi menossa. Menettelyä nimitettiin sammutettujen lyhtyjen politiikaksi. Se tuotti yleensä kokolailla heikon äänisaaliin.

Puoluetoiminnassa on etenkin viime vuosina korostettu voimakkaasti sitä seikkaa, että puolueet ovat kansan palvelijoita. Avoimesti, jopa korostetun julkisesti ne ilmoittavat tavoitteistaan kansalaisille, jotta nämä pystyvät tekemään äänestysratkaisunsa ja ainakin karkealla tasolla tietämään myös niiden seuraukset. Tässä valossa puoluejohtajien toiminnan pitäisi poiketa yllätysoperaatioita suunnittelevista kenraaleista kuin yö päivästä. Näin ei kuitenkaan näytä olevan.

Paloheimo myöntää avoimesti, että hän tarkastelee asiaa puolue-eliitin näkökulmasta. En lainkaan epäile, etteivätkö puoluejohtajat toivo, että kansalaiset antaisivat heille avoimen valtakirjan toteuttaa vaalien jälkeen millaista politiikkaa tahansa ja keiden kanssa tahansa. Kysymys onkin siitä, suostuvatko äänestäjät kovin laajamittaisesti blankovaltakirjojen antamiseen.

Paloheimo pyrkii myös osoittamaan, että aatteilla on yhä merkitystä. Niiden merkitys on kuitenkin pahasti haalistunut elävässä elämässä. Istuvan hallituksen ohjelma ja politiikka ovat tästä melko hyviä osoituksia. Hallitusohjelma on jyrännyt alleen ideologioista enemmänkin kuin vain nyanssit ja pikkusärmät. Hallitusohjelmasta on tullut maan politiikkaa vaalien välillä ohjaava asiakirja. Puolueiden ja etujärjestöjen ohella myös kansalaiset ymmärtävät sen merkityksen.

Armeijan kenraalit eivät hyväksytä operatiivisia suunnitelmiaan divisioonilla. Kansanvaltaan vetoavien puoluekenraalien asema on toinen. Ei ole demokratian kannalta perusteltua, että puoluejohtajat ottavat toimintamallinsa armeijalta ja laativat operatiiviset ratkaisunsa vasta sen jälkeen kun ovat saaneet kansalaisilta avoimen valtakirjan toimilleen.

Jo nyt on näkyvissä merkkejä siitä, että vaaliosallistuminen tulee jäämään heikoksi. "Sammutetuin Iyhdyin ajavat puoluejohtajat eivät tätä tilannetta paranna. Äänestäjät ovat ymmällään puhuvista mutta mitään sanomattomista ja koottuja vaihtoehtoja esittämättömistä puoluejohtajista.

Kiekkoterminologiaa käyttäen katsomossa istuvat äänestäjät ovat kyllästyneet keskikentällä kiemuroitaan luisteleviin puoluejohtajiin, jotka odottavat vain toistensa virheitä päästäkseen tilaisuuden tullen rankaisemaan niistä.

Kenraalimentaliteetin omaksuneet ja strategioitaan paljastamattomat puoluejohtajat luottavat äänestäjädivisiooniinsa. He eivät ole ottaneet vakavasti sitä, että rutiiniäänestäjien rivit harvenevat päivä päivältä. Yhä tiedostavampi nykyäänestäjä vaatii todellista palvelua kansan palvelijoiksi itseään mieluusti tituleeraavilta poliitikoilta. Palveluksi riittää vähimmillään tieto siitä, mitkä ovat keskeisimmät ohjelmatavoitteet ja niiden toteuttajat.

Sammutettujen lyhtyjen politiikka voi johtaa hiipuvan motivaation politiikkaan. Kansalaiset osaavat äänestää jaloillaan. Vievätkö äänensä tulevasta käytöstä epätietoisten kansalaisten jalat vaaliuurnille vai ainoastaan sohvan nurkkaan onkin sitten jo asia, jota sietäisi vielä kerran harkita kuurupiiloa leikittäessä.

Voitto Helander
Julkishallinnon professori
Åbo Akademi

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.