Eläkeindeksi esille
- liian myöhään

Kirjoitukseeni (TS 26.1.) eläkeläisten, yli 65-vuotiaita, koskevan ns. taitetun indeksin haitoista ja edustaja Seppo Kanervan (kok) tekemästä 155 kansanedustajan allekirjoittamasta lakialoitteesta indeksin muuttamisesta oikeudenmukaiseksi, ovat vastanneet eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sihteeri, Pentti Arajärvi (TS 27.1.) ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz (TS 3.2.) ja kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Virpa Puisto (TS 5.2.).

Minä väitin, että valiokunnan puheenjohtaja Virpa Puiston johdolla mitätöidään eduskunnan 3/4 enemmistön tahto, koska hän ei ole ottanut asiaa käsittelyyn, vaikka oli itse sen allekirjoittanut. Molemmat herrat väittivät kirjoituksissaan, että Puisto on toiminut asianmukaisesti. Arajärvi totesi, että vain poikkeustapauksessa valiokunta voisi ottaa asian esille ja päätöksen tekee valiokunnan enemmistö. Myös Virpa Puisto korostaa enemmistön ratkaisevuutta ja vapauttaa itsensä vastuusta. Valiokunnan 17 jäsenestä 12 allekirjoitti lakiesityksen, mutta kuinka enemmistö voi päättää asiasta, jos puheenjohtaja ei ota sitä esille?

Ben Zyskowiczin käsitys oli vielä oudompi. Hän väitti, että asiaa ei voida hoitaa yksityisellä eduskunta-aloitteella, koska taitetusta indeksistä on sovittu hallituksessa yhdessä. Lakiesityksen allekirjoitti 97 hallituspuolueiden edustajaa eli selvä enemmistö hallituspuolueiden edustajista. Lisäksi sen allekirjoitti 58 opposition edustajaa. Eikö tämä, jos mikä ole yhteistä sopimista. Zyskowiczin väite on nähdäkseni perustuslain vastainen ja merkitsisi käytännössä toteutuessaan kaiken vallan siirtämistä puolueiden johtajille ja hallitusohjelmasta neuvotteleville.

Myös Puisto väittää, että lakialoitteen voimaansaattamisen edellytyksenä on kaikkien hallitusryhmien hyväksyntä. Minun tietääkseni laki astuu voimaan, jos eduskunnassa äänestäneiden enemmistö esityksen hyväksyy ja presidentti sen allekirjoittaa. Ei perustuslaissa puhuta mitään hallitusryhmistä.

Vain muutama päivän näiden kannanottojen kirjoittamisen jälkeen, 4.2. sosiaali- ja terveysvaliokunta otti asian esille. Mitä oli tapahtunut tällä välillä, kun em. kirjoittajien väitteet osoittautuivat näin nopeasti varsin hatariksi? Pelästyikö Puisto ja muut sosiaalivaliokunnan jäsenet tulevia vaaleja?

Asian kanssa oli kuitenkin valiokunnassa viivytelty yli puolitoista vuotta. Kun valiokunta päätti 5.2. mm. ministereitä Sauli Niinistöä ja Sinikka Mönkärettä kuultuaan lähettää esityksen lausunnolle valtiovarainvaliokuntaan, niin se merkitsee sitä, että lakiesitys ei ehdi tämän eduskunnan lopulliseen käsittelyyn, vaan raukeaa, mitätöityy.

Lakiesityksen allekirjoittaneista mm. Virpa Puisto oli lakiesityksen mitätöimisen kannalla. Sosiaalivaliokunta olisi voinut käsitellä asian ja lähettää päätöksensä eduskunnan täysistunnossa käsiteltäväksi, jolloin kaikki allekirjoittajat olisivat joutuneet näyttämään äänestyksessä ovatko he vakavasti otettavia, sanansa takana seisovia kansanedustajia vai vain puoluejohtajiensa kuuliaisia käskyläisiä. Puoluejohtajathan vastustivat tätä lakiesitystä.

Mitä tulee Puiston väitteeseen, että olisin esiintynyt eri puolilla maata syyllistämässä paikallisia allekirjoittajia, voin kertoa, että asiasta olen kirjoittanut vain Turun Sanomiin ja Helsingin Sanomiin. Toisaalta Puiston kirjoituksessa (TS 5.2.) on suurin osa sanatarkasti samaa tekstiä kuin aikaisemmin julkaistussa (HS 2.2.) Erkki Tuomiojan (sd) kirjoituksessa, - lukuunottamatta Puiston väitettä, että olisin perusteetta ja väärin tiedoin syyllistänyt ketään, koska sitä en ole tehnyt.

Olavi Sadeoja
Yht. maisteri
Helsinki

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.