Vanhusten varoilla monta ottajaa

Lehtikuva<br />Kirjoittaja katsoo, että holhoojan tai ns. uskotun miehen nimittämistä esitetään usein liian myöhään. Tämäkin lisää harkintakyvyltään jo rajoittuneiden vanhusten varoihin kohdistuvaa uhkaa.
Lehtikuva
Kirjoittaja katsoo, että holhoojan tai ns. uskotun miehen nimittämistä esitetään usein liian myöhään. Tämäkin lisää harkintakyvyltään jo rajoittuneiden vanhusten varoihin kohdistuvaa uhkaa.

Eduskunnan käsitellessä lakiesitystä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista on lääninhallituksilta vielä pyydetty viime hetken kannanottoja tähän säädösehdotukseen.

Tällöin on jouduttu lääninsosiaalitarkastajien kesken käydyin pikaneuvotteluin kartoittamaan muun muassa suurimmat näiden asiakkaiden asioiden vastaiseen hoitoon kohdistuvat uhkat. Yhdeksi, ehkä peräti kipeimmäksi ongelmaksi on koettu tällöin erityisesti lisääntyneeseen dementoituneihin vanhuksiin kohdistuva pulma, jonka allekirjoittanut on nimennyt "sosiaalikorppiongelmaksi".

Päästessäni tämän lakiesityksen käsittelyssä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan kuultavaksi asiantuntijana, olen kuvannut tätä ongelmaa toteamalla, että laillisen edunvalvojan, holhoojan tai uskotun miehen määräämistä koskevia esityksiä on monissa tapauksissa tehty asiakkaille aivan liian myöhään.

Lisäksi usein on käynyt niin, että tehdyt esityksetkään eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen, koska virkaholhoojajärjestelmämme on voinut tukkeutua nykyisiinkin valvottaviin.

Niinpä vanhuksen merkittäviäkin varoja, jopa maatiloja tai asunto-osakkeita, on saattanut siirtyä esimerkiksi moraalisesti varsin kyseenalaisilla, mutta yleensä juridisesti voimaanjääneillä lahjakirjoilla muun muassa avo- ja laitoshuollon työntekijöiden omienkin työntekijöiden omistukseen.

Esimerkiksi Hämeessä erään vanhuksen maatila oli siirtynyt kunnan kodinhoitajan omistukseen, ja vain toisen vanhuksen - eläkkeellä olevan pankinjohtajan - omaisten tulo väliin esti toisenkin tällaisen "käännön".

En ole malttanut olla nimeämättä tätä "ilmaisen saaliin" hamuajaryhmää "sosiaalikorpeiksi". Kuten television luonto-ohjelmia seuranneet nimittäin hyvin tietänevät, maassamme lisääntyneiden karhujen ruokavarastoille, haaskoille, pyrkivät ruokailemaan ahmat ja korpit.

Samaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamaani lausuntoon olen sisällyttänyt toisenkin, myös näihin harkintakyvyltään usein jo rajoittuneiden ja lisäksi puolustuskyvyltään usein jo heikkojen vanhusten varojen hoitoon kohdistuvan uhkakuvan.

Eräät asiakkaat ja heidän saamansa palvelun perään katsovat omaiset ja muut asioidenhoitajat ovat nimittäin esittäneet lisääntyneessä määrin epäilyjä siitä, että asiakkailla saatetaan maksattaa sellaisiakin hankintoja tai palveluja, joiden pitäisi kuulua varsinaisilla asiakasmaksuilla katettaviin.

Tämä pulma on tullut kärjistetyimmin esille niissä tapauksissa, joissa asiakas on sijoitettu laitoshoidon toimintayksiköstä palvelutaloon tai vastaavaan. Tällöin hänen omaan käyttöönsä ei esimerkiksi jää välttämättä samaa kuukausittaista vähintään 20 prosentin osuutta mm. eläketuloistaan kuin varsinaisessa laitoshoidossa.

Paitsi tätä "ylirahastusta" on edelleen myös olemassa asiakkaan yksityisvarojen säilytykseen ja käyttöön liittyviä riskejä. Mikäli näitä varoja tuodaan merkittävässä määrin näihin palvelupisteisiin, niiden turvallinen säilytyspaikka olisi kassakaappi tai vähintään turvalokero, koska jo tähän mennessä näiden toimintayksiköiden ulkopuolisia henkilöitäkin on päässyt niitä useissa tapauksissa viemään.

Oman lukunsa voisi kirjoittaa siten näihinkin palvelupisteisiin joskus päässeistä ns. pitkäkyntisistä hoitajista tai toimistovirkailijoista, jotka saattavat viedä näitä varoja, ellei niiden säilytystä ja kirjanpitoa valvota asianmukaisesti.

Omana henkilökohtaisena käsityksenäni olen kuitenkin esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväksi annettaisiin selvittää tätä ongelmatiikkaa. Sosiaalipalvelupisteissä annettuun hoitoon ja huolenpitoon ei välttämättä tulisi lainkaan sisällyttää näiden yksityisvarojen hoitoa ja huolenpitoa. Vastuu niistä tulisi siirtää mahdollisimman pitkälle näiden asiakkaiden asioita hoitaville muille henkilöille, koska jo varojen tuominen niihin toimintayksiköihin muodostaa edellämainitun turvallisuusriskin.

Mielestäni sosiaali- ja terveysministeriölle tulisi säätää valtuus antaa ohjeita siitä, miten näiden varojen hoidon vastuu järjestetään, kun kunkin tällaisen sosiaaliasiakkaan hoidosta ja huolenpidosta tehdään sitten tämän uuden lain nojalla kunnan sosiaaliviranomaisen kanssa suunnitelmat, tai ehkä peräti molempia osapuolia sitovat sopimukset.

Matti Martikainen
lääninsosiaalitarkastaja
Länsi-Suomen lääninhallitus
Turku

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.