Siltakeskustelu
vie kaiken huomion

Naantalin kaup.valtuutettu Anna-Liisa Mäkelä paljastaa TS:ssä 31.1. miten vähän hän tietää saariston oloista ottaessaan kantaa siltasuunnitelmaan Paraisten ja Nauvon välillä. Mäkelä väittää, että Nauvossa asuu ympärivuotisesti "ehkä 5-6 taloutta".

Arvio on täysin pielessä. Siellä asuu kesät talvet melkein 1500 ihmistä, kesällä väkiluku kasvaa kymmenkertaiseksi.

Mäkelän mielestä silta pilaisi kansallismaiseman Airistolla ja häiritsisi pahasti Naantalin matkailua. Ei mitään uutta auringon alla, jotkut muut vihreät ovat ennenkin paljastaneet vastaavanlaisia näkemyksiä saariston asioista.

Entisenä nauvolaisena en myöskään kannata sillan rakentamista, mutta aivan muista syistä kuin Mäkelä. Minusta Nauvo muuttuisi sillan myötä niin paljon, ettei yli 300 miljoonaa maksavaan projektiin ole syytä ryhtyä. Kunta on tänään hyvin hoidettu, ja sinne on muuttanut useita lapsiperheitä. Silta veisi todennäköisesti kunnan valtionavuista suuren osan, ja hallitsemattoman yksityisautoilun myötä Nauvo alkaisi helposti muistuttaa Raision risteystä.

Saariston kehittäminen vaatii aivan muunlaisia toimia, mutta ennen vaaleja siltakeskustelu on jo kymmenien vuosien aikana vienyt kaiken huomion.

Nina Söderlund

turkulainen kaupunginvaltuutettu (Vas.)

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.