Pääkirjoitus 6.2.1999:
Worldwatch muistuttaa muutoksen tarpeesta

Nopean talouskasvun aikoina ympäristöasiat tahtovat jäädä teknisen kehityksen jalkoihin. Osa poliitikoista kyllä kantaa huolta myös yhteisestä ympäristöstämme, mutta heidänkin katseensa yltää usein vain seuraaviin vaaleihin asti.

Pidemmän, sukupolvia kattavan, aikavälin ympäristökehityksen seuranta jää usein ihmiskunnan omanatuntona toimiville järjestöille kuten Worldwatch-instituutille, joka julkisti kuluneella viikolla vuosiraporttinsa Maailman tila 1999.

Tuttuun tapaan raportissa muistutetaan kasvun rajoista. Nykyinen autokeskeinen ja kertakäyttöön perustuva talousmalli alkaa tulla tiensä päähän. Kahdeksan miljardin ihmisen elämää ei voida tälle pohjalle järjestää.

Jotta myös lapsenlapsemme voisivat nauttia täysipainoisesta elämästä on Worldwatchin mukaan toteutettava kolme keskeistä muutosta. Teollisuuden on ryhdyttävä kierrättämään raaka-aineensa entistä tarkemmin, matkat on yhä useammin tehtävä julkisilla kulkuvälineillä sekä fossiilisista polttoaineista on siirryttävä kokonaan uusiutuviin energialähteisiin kuten tuuli- ja aurinkovoimaan.

Worldwatch ei lähde maalailemaan energiakysymyksessä mitään piruja seinälle. Sen sijaan se korostaa uuden toimintalinjansa mukaisesti niitä valtavia mahdollisuuksia, joita uuteen energiaan siirtyminen yrityksille luo. Instituutissa on päädytty hyvin realistiselle kannalle, että todellisia tuloksia voidaan saavuttaa vain yhdessä markkinoiden ja yksityisen yritystoiminnan kanssa.

Mielenkiintoista tuoreessa raportissa on, että siinä ei edes mainita ydinvoimaa energialähteenä. Worldwatch-järjestön edustaja ihmettelee suomalaisten ydinvoimalasuunnitelmia, koska pitää ydinvoimaa täysin vanhentuneena ja epätaloudellisena energiamuotona. Hän kysyy, miksi ydinenergian lisärakentaminen Suomessa olisi kannattavaa, kun se muualla maailmassa ei sitä ole.

Yhdysvalloissa ydinenergian lisärakentaminen lopetettiin yli 20 vuotta sitten. Saksassa käydään parhaillaan kiivasta köydenvetoa ydinvoimasta uuden punavihreän hallituksen otettua ydinvoiman alasajon ohjelmaansa.

Päivän sana on Worldwatchin mukaan hajautettu energiantuotanto, joka tulee olemaan nopeille yrityksille kultakaivos. Uusi teknologia tarjoaa runsain mitoin markkinoita, työpaikkoja ja menestystä sille, joka ensin ehtii, korostaa instituutti.

Arvostetun instituutin vuosiraportti on myös painava puheenvuoro suomalaiseen energiakeskusteluun ja sopii toivoa, että sen esiin tuomia näkökantoja ei sivuuteta pelkällä olankohautuksella.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.