Vaaleissa ratkeaa Suomen kohtalo

Itsenäisyyspäivän edellä käydään vuosittain vilkasta keskustelua siitä, onko Suomi itsenäinen vai ei. Monet sanovat, että Suomen viimeinen itsenäisyyspäivä oli 1993, ja että sen jälkeiset "joulukuun kuudennet" ovat olleet vain itsenäisyyden muistopäiviä. Jos näin olisi, noiden muistopäivien voisi sanoa alkaneen jo vuonna 1987, jolloin rajat avattiin markkinavoimien marssia sisään Suomenkin kamaralle.

Suomalaiset kansanjohtajat ovat jotenkin merkillisiä siinä, että heidän itsetuntonsa on heikko. He tarvitsevat aina jonkun rautakoron niskansa päälle, milloin lännestä, milloin idästä, ja milloin jälleen lännestä.

Suomi ei ole Euroopan unionin jäsen. Suomen tila on perustuslakeja rikkoen aikaansaatu valejäsenyys. Tämä valejäsenyys on vaikuttamassa siihen saakka, että kansa eduskuntavaaleissa käyttää oikein perustuslain sille takaamaa valtaa.

Jos kansa ei nyt seuraavissa vaaleissa saisi aikaan EI-EU-eduskuntaa, ja sen seurauksena EI-EU-hallitusta, EI-EU-puhemiestä eduskunnalle ja EI-EU-perustuslakivaliokuntaa, sitten olisi Suomen itsenäisyys peruuttamattomasti mennyttä.

Väärä eduskunta kumoaisi kaikki Suomen perustuslait ja asettaisi tilalle EU:n perustuslain eli Valtiosääntö 2000:n, joka alistaisi Suomen lopullisesti vasalliksi, orjan asemaan, niin kuin historian saatossa on aina tapahtunut siirtomaissa.

Jo nyt, valejäsenyyden tilassa, Suomen eduskunta, Suomen oikeuslaitos, Suomen pankki ja Suomen armeija ovat tyhjänpäiväisinä syvässä alennustilassa.

Seuraavan eduskunnan tulee siis olla EI-EU-eduskunta. Tulevissa eduskuntavaaleissa ratkeaa lopullisesti Suomen elämä tai kuolema. Siis EI-EU, jolloin Suomea eivät koske myöskään EU-liitännäiset Emu, Nato, WEU, MAI ja muut sellaiset rakenteet.

Viljo Vuoristo
Turku

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.