Tasapuolisuutta oppi-
aineiden esittelyyn

Kupittaan koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen järjestetyssä valinnaisaineillassa 27.1. esiintyi teollisuuden palkkaama esittelijä mainostamassa metalliteollisuutta tulevaisuuden työpaikkana.

Samassa tilaisuudessa hän toimi myös koulun opinto-ohjaajana koulun oman opinto-ohjaajan ollessa estynyt. Tilaisuudessa tulivat korostetusti esille vain tietyt oppiaineet. Eikö opinto-ohjaajana toimivan henkilön pitäisi olla tasapuolinen oppiaineiden esittelyssä?

Mikä on tilanne Turussa pätevien opinto-ohjaajien suhteen? Voiko kuka tahansa tulla koululle esittelemään mielipiteitään? Koulun rehtorikaan ei katsonut tarpeelliseksi oikaista puhujaa.

Odotin kuulevani enemmän taitoaineista, lapseni kun haluaa vaihtelua teoriapainotteiseen lukujärjestykseensä. Ei kaikista tule hitsaajia, tulkkeja tai tietokoneasentajia; elämässä selviytymiseen tarvitaan muitakin taitoja.

Onneksi tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus tavata eri aineiden opettajia, joten asiat kuitenkin selvisivät, kiitos siitä.

Oma valinta ja
omat mielipiteet

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.