Vähempikin lumi riittäisi

Viitaten TS 22.11. apulaisliikuntatoimenjohtajan Markku Aaltosen kirjoitukseen. On täysin ymmärrettävää, ettei sellaista lumimäärää kuin kirjoituksessasi kerroit kovinkaan äkkiä saada esimerkiksi Impivaaran kuntoradalle ajettua. Mutta miksi pyrkiäkään saamaan sinne 30 cm paksua ja kuusi metriä leveätä paanaa, vielä kauden tässä vaiheessa. Impivaaran kuntolenkin pohjat ovat niin tasaisia, että kymmenen sentin lumikerros takaa siinä jo hyvän hiihtämisen.

Näin alkutalvesta riittää, että pääsee perinteisellä tyylillä hiihtämään. Näin ollen lunta ei tarvitse levittää kuin parin metrin leveydelle. Siihen saa jo kaksi latua rinnakkain. Monen kilpa- ja varsinkin kuntohiihtäjän vapaan tyylin tekniikka on alkutalvella sen verran kadoksissa, että tekee erittäin hyvää hiihtää ensimmäiset kilometrit perinteisellä tyylillä.

Tällä systeemillä Impivaaran lenkki ei vaatisi kuin 350 kuutiota lunta, kun sinä laskit siihen tarvittavan peräti 3000 kuutiometriä. Säästö olisi melkoinen. Välttämättä kymmenen senttimetrin lumikerros ei heti kestäisi kelkalla latu-urien ajamista, mutta tässä tapauksessa ladut voidaan aivan mainiosti tehdä hiihtämälläkin.

Tällaisen lumimäärän ajaminen ei saa olla kaupungin liikuntatoimelle liian ylivoimainen urakka ja kuitenkin sillä saadaan jo hiihtokausi täälläkin käyntiin. Sekä kilpa- että kuntohiihtäjille on erittäin tärkeää ja mielekästä päästä nyt lumille, kun uusi hiihtokausi on edessä. Keväällä ei välttämättä ole järkeä tuhlata ainakaan kovin paljon voimia ladun lumittamiseen.

Murtomaahiihdon suosio on viime vuosina mukavasti lisääntynyt, erityisesti kouluikäisillä lapsilla on taatusti halua päästä hiihtämään mikäli vain edes jonkinlaiset mahdollisuudet annetaan. Tämä nähtiin syksyn aikana pidetyillä liikunta- ja sporttimessuilla, kun parinkymmenen metrin mittaista muovilatua kävi kahden päivän aikana hiihtämässä yli 500 lasta.

Joten hiihtoväki odottaa lunta ja hiihtomahdollisuutta myös Turun kaupungissa.

Seppo Hannula