Aimo Massisen Päivän pistot -kolumni:
Opintomatkalla Brysselissä

Kävin opintomatkalla Brysselissä. Koetin saada selvää, missä se valta oikein luuraa. Samalla pohdin, löytyisikö sieltä kadotettua itsenäisyyttämme - jos sitä nyt koskaan on meillä oikeasti ollutkaan.

Meitä oli lähes parinkymmenen hengen journalistijoukko, joka sai eurokansanedustaja Reino Paasilinnan opastuksella tiiviin, kolmen päivän pikakoulutuksen siitä, miten meitä 370 miljoonaa eurooppalaista hallitaan.

Naton Suomen edustustossa vastaanotimme lisäksi hyvän johdatuksen maanosamme turvallisuuspolitiikkaan. Siitä taustakeskustelusta ei kuitenkaan tässä yhteydessä sen enempää, sillä siellä oltiin selvästi säikähtyneitä Alho-nauhoista. Natossa nauhurit pitää pitää kiinni.

Aivan ensimmäiseksi menimme Euroopan komissioon, jota kepulaisissa piireissä kutsutaan pahuuden ytimeksi. Komissiohan on keskeinen aloiteoikeutensa ja toimeenpanovallan takia.

Pääsimme jopa kaikkein pyhimpään, istumaan komission pyöreän istuntotilan komissaarien pehmeisiin tuoleihin. Komissaari Erkki Liikanen otti meidät vastaan, oli vähän väsynyt ja jutteli niitä näitä komission työstä. Brysselin tähti on tullut hiukan varovaiseksi varsinkin lehtimiesten läsnäollessa, mutta hurmata hän osaa aina.

Liikasen esiintyminen on konstailematonta ja helppoa, huumorilla höystettyä. Kyse ei ole kuitenkaan koskaan pelkästä huulenheitosta, vaan myös asiat ovat handussa. Liikanen ymmärtää heti puolesta sanasta mitä kysyjä tarkoittaa.

Euroopan unionin neuvostossa pääjohtaja Sixten Korkman piti meille vuolassanaisen selostuksen siitä, miksi EU:n todellinen valta on juuri ministerineuvostossa, joka jakaa lainsäädäntö- ja budjettivallan parlamentin kanssa.

Korkmanin tapaisille korkeille virkamiehille kansojen valitsema EU:n parlamentti on lähinnä riesa, vaikkei sitä saisi ääneen sanoa eikä se aivan koko totuus ole hänenkään mielestä.

Sixten Korkman, yksi Suomen "lamasyyllisistä", kiteytti kuitenkin oivallisesti sen EU:n dilemman, että vaikka kehitys ajaa väistämättä kohti liittovaltiota, sydämissämme emme ole ainakaan vielä siihen valmiita.

Vierailu Euroopan parlamentissa koetti vakuuttaa uskoamme sen suhteen, miten tärkeät ensi kesäkuun EU-vaalit sittenkin ovat. Parlamentin roolihan on varsinkin Amsterdamin sopimuksen jälkeen selvästi kasvanut. Nyt äänestetään jo eurooppalaisia vallankäyttäjiä eikä pelkkiä myötäjuoksijoita.

Paasilinna johdatti meidät värikkääseen tapaansa Suomen historiaan, miten paavi antoi meidät 1216 Ruotsin kuninkaalle ja Napoleon 1809 liitti meidät Venäjään. Välillä olimme olevinamme ns. itsenäisiäkin, kunnes Hitler kauppasi meidät Stalinille vuonna 1939 ja NL:n suojeluksessa sitten olimmekin kommunismin romahdukseen saakka.

Paasilinna muistutti, ettei pieni maa ole koskaan todella itsenäinen. Hän kysyi, olemmeko me nyt muka vähemmän itsenäisiä, kun me saamme itse olla mukana päättämässä kohtalostamme.

Parlamentin oikeusasiamies Jakob Södermankin oli väsynyt eikä hän erityisemmin väittänytkään viihtyvänsä työssään, kun jotkut kantelevat anopeistaan ja naapurin koiristakin.

Koko EU:ta ja varsinkin Jakob Södermanin virastoa voi luonnehtia vanhan työväenlaulun muunnelmalla, että "papereissamme meillä on voimaa, vapauttamme puolustamaan".

Söderman korosti kuitenkin, että kaikista ongelmista huolimatta EU:n hallinnon demokratia ja avoimuus ovat kasvaneet. Parempaan suuntaan olemme menossa.

Suomen asema on EU:ssa hyvä, paljon parempi kuin esimerkiksi Ruotsin. Emun jäsenyys on eräs tärkeä tekijä. Nyt ei Venäjän kriisikään meitä heittele. Yhteisestä eurosta hyötyvät ennen muuta pk-yritykset.

Kun Suomi toimii ensi vuoden jälkipuoliskon EU:n puheenjohtajamaana, olemme Euroopan keskiössä ratkaisemassa maanosamme tulevaisuuden suuntaa. Listalla on paljon painavia asioista, uuden hallinto-organisaation päättämisestä EU:n laajentamiseen.

Tietenkin EU:n jättiläismäinen byrokratia, virkamiesten ja erilaisten komiteoiden armeija entistä maalaispoikaa hieman hirvittää. Mutta kun meidän ihmispolojen on joka tapauksessa jotakin puuhasteltava tässä matoisessa, ellei peräti käärmeiden maailmassa, olen tullut siihen tulokseen, että parempi virkamiesten kuin sotilaiden armeija.

Ei paperipinojen siirtely EU:n pöydiltä toiselle kovin vaarallista puuhaa voi olla.

Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja Aimo Massinen.