Globalisoituminen tervettä kehitystä

Globalisoituminen on kohonnut julkisessa keskustelussa muotiasiaksi. Sitä ja varsinkin sen vaaroja käsittelivät äskettäin myös professori Pekka Pihlanto ja dosentti Jyri Puhakainen (TS 13.11.). Kirjoitus herätti monenlaisia mietteitä, joista päällimmäiseksi jäi kuitenkin ihmettely.

Kirjoittajat käsittelivät asiaa vain amerikkalaisen David Kortenin äskettäin suomeksikin ilmestynyttä teosta selostaen ja ihastellen. Tällaista sokeaa auktoriteettiuskoa ei tutkijoilta odottaisi. Eikö olisi ollut syytä myös arvioida kriittisesti Kortenin argumentointia? Nyt Korten näyttää merkitsevän kirjoittajille samaa kuin Marx muinoin marxilaisille.

Globalisoituminen on kyllä tärkeä asia, mutta siitä keskusteltaessa olisi ensin selvitettävä, mistä siinä on kysymys. Olennaista globalisoitumisessa on se, että taloudelliset suhteet, siis varsinkin kauppa, eivät rajoitu vain alueellisien blokkien, esim. EU:n, sisälle vaan ne ovat laaja-alaisempia. Mitä arvosteltavaa tässä on? Juuri kansainvälisen työnjaon ansiosta ovat lukuisat maat päässeet taloudellisen kehityksen tielle.

Yritysten kansainvälistyminen, mitä Pihlanto ja Puhakainen erityisesti kritikoivat, ei sekään ole moraalisesti tuomittavaa imperialismia. Yrityksille niiden omien erityisvahvuuksien varaan rakentuva kasvutapa vain sopii kiistatta paremmin kuin tiukasti kotimaasidonnainen suurempaa rönsyilyä merkitsevä kasvu. Yritykset hyötyvät, mutta myös sijoituksia saavat maat hyötyvät. Ne saavat näin resursseja ja kehitysvirikkeitä, joita ne muuten eivät saisi.

Kansainväliset yritykset ovat maailmantaloudessa merkittäviä toimijoita, mutta niiden valtaa on kuitenkin liioiteltu. Vielä 1970-luvulla arvioitiin, että harvalukuinen joukko monikansallisia yrityksiä tulisi pian hallitsemaan maailmanmarkkinoita.

Nyt on nähty, että kehitys ei ole vienyt tähän. Maailmanmarkkinoille on tullut jatkuvasti uusia tärkeitä toimijoita; sekä yrityksiä, maita että maaryhmiä. Kortenin, Pihlannon ja Puhakaisen olisi ollut syytä paremmin perehtyä tosiasioihin.

Globalisoitumiseen voi epäilemättä liittyä myös ongelmia ja integraatiopyrkimysten rinnalla olisikin jatkuvasti jaksettava ponnistella myös globaalisen kansainvälisen järjestyksen kehittämiseksi. Tämän työn yhteydessä on kuitenkin ajateltava tasapainoisesti globalisoitumisen lupaamia hyötyjä ja siihen liittyviä haasteita. Tämä edellyttää syvällistä ja laaja-alaista perehtymistä siihen, mitä näistä asioista on kansataloustieteessä ja taloushistoriassa kirjoitettu.

Jokainen, joka taannoin seurasi Kortenin esitystä Suomen televisiossa, saattoi todeta että hän on näissä asioissa vain maallikko. Viileä analyysi jäi poliittisen kiihkon varjoon. Tällaisten kirjoittajien teoksia on Suomessa ennenkin innokkaasti julkaistu ja mainostettu. Valitettavasti.

Väistämättä tuleekin mieleen Keynesin näkemys, että taloudellisen kehityksen murrosvaiheille on tyypillistä se, että innokkaiden amatööriajattelijoiden mielipiteet saavat osakseen paljon huomiota. Toisinaan tällainen sivullisten ihmettely saattaa sisältää tuoreita ajatuksia.

Nykyistä järjestelmäkritiikkiä seuratessa herää kuitenkin kysymys, että jos kapitalismi on näin heikko järjestelmä, miksiköhän se ei romahtanut ja antanut tilaa sosialismille. Tietääkseni kävi päinvastoin. Markkinatalous ei ole järjestelmänä täydellinen, mutta se on parasta mitä tiedämme.

Myös Itä-Aasian kriisiä on pidetty jonkinlaisena markkinatalouden kriisinä. Aasian kriisi johtui kuitenkin näiden maiden oman politiikan virheistä. Markkinataloutta ei niissä ollut liikaa vaan liian vähän. Yhteiskuntajärjestelmä ei ollut sellainen mitä terveen ja toimivan markkinatalouden syntyminen edellyttää.

Katson myös, että nykyajan maailmankuva ei ole sillä tavalla materialistinen kuin Pihlanto ja Puhakainen esittivät. Taloudellista kehitystä on kuitenkin syytä yhä arvostaa, kun maailmassa on edelleen valtavasti köyhyyttä. Köyhiä ei pelkkä arvofilosofointi auta, vaan he tarvitsevat työtä, toimeentuloa ja toimivaa talousjärjestelmää. Globaalisen köyhyyden ongelma ei kiinnostanut Kortenia, eikä se näytä kiinnostavan myöskään Pihlantoa ja Puhakaista. Tällainen elitismi ja piittaamattomuus on varsinaisille taloustieteilijöille vierasta.

Lainaan lopuksi ex-pääjohtaja Seppo Lindblomin äskeistä kirjoitusta (TS 8.11.): "Globalisoituminen on ollut minulle hyvä sana. Se on kertonut, miten tietoisuus maapallon ihmisten yhteisestä kohtalosta, yhteisistä uhista ja mahdollisuuksista kasvaa". Älkäämme unohtako tätä näkemystä.

Veikko Reinikainen
Kansantaloustieteen professori
Turun kauppakorkeakoulu