Lasten oikeuksia
loukattu!

En todellakaan ymmärrä korkeimman oikeuden päätöstä palauttaa Campoyn lapset takaisin Yhdysvaltoihin Haagin sopimukseen vedoten. Maamme korkeimman oikeuden nyt ainakin tulisi ensisijaisesti toteuttaa lainsäätäjän maalaisjärjelläkin ymmärrettävissä olevaa käsitettä "lapsen etu".

Ymmärrän toki päätöksen perustelut, mutta kaikkihan me tiedämme, että mitä paremmin asiaansa vihkiytynyt lakimies, sitä enemmän voidaan "vetää kotiinpäin" asiassa kuin asiassa. Voidaan aina löytää uusia perusteluja tai uusia sopimuksia, joihin vedota kussakin tapauksessa. Campoyn tapauksessa Haagin kansainväliseen sopimukseen vetoaminen tuskin on ainoa mahdollinen perustelu.

Campoyn tapaus on varsinainen irvikuva siitä, mitä korkein oikeus maassamme edustaa.

Lasta ei saa vahingoittaa eikä loukata. Miten on sitten mahdollista, että alle kouluikäiset, englantia taitamattomat lapset, jotka eivät ole olleet yhteydessä biologiseen isäänsä yli kahteen vuoteen, aiotaan lähettää Yhdysvaltoihin - oletettavasti sijoitettuna lastenkotiin - odottelemaan sikäläisen oikeuden päätöksiä. Käsittämätöntä!

Korkeimman oikeuden jäseniä sen enempää tuntematta on vain todettava, ettei kyseisessä laitoksessa ainakaan ymmärretä ihmisen psykologiasta yhtään mitään. Samoin tuntuu puuttuvan tyystin kekseliäisyys ja idearikkaus, joiden avulla traagisemmatkin tapaukset voitaisiin kääntää voitoksi. Lasten edut huomioiden.

Susanne Laineenkare,
VTM, Kaarina