Kirjoittavieras Jukka Roos:
Keskusta omaksui
kovan linjan

Vielä kevätkesällä näytti siltä, että Suomen keskustan sinänsä epämääräistä työreformikäsitettä pehmennettiin, jotta se ei muodostuisi sosialidemokraateille ylittämättömäksi kynnykseksi. Yleisiä järjestöperiaatteita ajatellen puoluejohdon nyt tiivistämä ohjelma poikkeaa melkoisesti itse puoluekokouksen rauhoittavista signaaleista.

Kepun nyt omaksuma keskeinen vaalistrategia on äärimmäisen riskialtis. On ilmeistä, että kova linja valittiin siitä syystä, että sosialidemokraattisen puolueen johto osoittautui kylmäkiskoiseksi punamulta- ja kansanrintamahaaveille. Oikeastaan oli outoa, etteivät Esko Aho ja Seppo Kääriäinen halunneet aikaisemmin uskoa, kuinka vastenmielistä Paavo Lipposen hallitsemalle demaripuolueelle yhteistyö kepulaisten kanssa loppujen lopuksi on. Kun Alho-Sundqvist- jupakka poltti siltoja lisää, Sdp:n ja Suomen keskustan välit ovat entistäkin huonommat.

Kun tosiasiat oli lopulta pakko tunnustaa, keskusta teki arvionsa ja asetti koko voimansa yhden kortin varaan. Mielikuvitukseni saattaa lentää turhan vapaasti, mutta vaikutelma siitä, että pohjalainen oikeisto jyräsi savolaisten pehmeämmän linjan ei ole kovin kaukana totuudesta.

Ammattiyhdistysliikkeen oli pakko reagoida reformin julkistamisen jälkeen heti. SAK totesi, ettei keskustan ehdotus kehittäisi vaan taannuttaisi työelämää. Kyse ei olekaan vähemmästä kuin työehtosopimussuojan riistämisestä, mikä ainakin ensinäkemältä palauttaisi järjestelmän 1900-luvun alkuun.SAK:n antaman tiedotteen mukaan Suomen keskusta valitsi uusliberalistisen mallin ja Uuden Seelannin tien eurooppalaisen sijasta.

Puheenjohtaja Lipponen voi olla tyytyväinen, koska kepulaiset ovat osoittautuneet juuri niin mahdottomaksi kuin hän on väittänytkin. Näin ollen joskus tyylittömiltäkin tuntunut keskustan haukkuminen kuulostaa hyvin kohtuulliselta. Vaalitaistelua ajatellen keskustan työreformi sopii Sdp:lle erinomaisesti.

Ei riitä, että työreformi on ammattiyhdistysväen ja perinteisten vasemmistopuolueiden kannattajien kauhistus. Ongelmallista on myös se, mitä oma kenttäväki sanoo. Emme aina muista, että keskustan kannattajakunnan pääosa muodostuu myös palkansaajista. Työreformi heikentäisi heidän turvaansa siinä kuin muittenkin.

Maanviljelijöille reformi jää ylätason abstraktioksi, koska työelämämalli ei koske heitä. Pienyrittäjät on se potentiaalinen ryhmä, jonka kannatukseen saattaisi luottaa, mutta he jäävät vähemmistöksi. Pahinta on, ettei pk-sektorikaan ymmärrä, mistä loppujen lopuksi on kysymys.

Jäljelle jää siis pelkän huomion herättäminen ja näennäisen vaihtoehdon tarjoaminen. Upporikasta ja rutiköyhää pelaava puolue on onnistunut toistaiseksi aina siinä, että on saanut kaikki muut merkittävät voimat vastaansa kokoomuslaisia myöten.

Jos taktiikka oman arvioni vastaisesti onnistuisi ja keskusta nousisi suurimmaksi puolueeksi, vaikeudet eivät olisi ohi silloinkaan. Kepulle ei annettaisi anteeksi siinäkään tapauksessa, että työreformi paljastuisi vain vaaleja varten suunnitelluksi sähköjänikseksi.

Kirjoittaja on perniöläinen Sdp:n kansanedustaja.